Kvanttitietokonehankinnalle 20,7 miljoonan euron rahoitus

9.6.2020

VTT tiedotti 12.5.2020 käynnistäneensä Suomen ensimmäisen kvanttitietokoneen hankinnan. Suomen hallitus on myöntänyt VTT:n kvanttitietokonehankinnalle 20,7 miljoonan euron rahoituksen. Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Suomen ja Euroopan kilpailukykyä nopeasti kehittyvällä alalla ja synnyttää Suomeen Euroopan johtava kvanttiteknologian kehittämisen ja soveltamisen ekosysteemi yhdessä yritysten, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. 

Kvanttiteknologia kuuluu Euroopan komission valitsemiin avainteknologioihin, joissa maanosamme tulee olla kehityksen kärjessä ja teknisesti riippumaton. VTT:lle kvanttitietokoneen hankintaan ja kehittämiseen myönnetty rahoitus tulee edistämään suomalaista ja eurooppalaista osaamista kvanttiteknologioiden ja kvanttilaskennan alalla. Kolmivaiheinen hanke ajoittuu vuosille 2020−2024. 

VTT:lle rakennettava kvanttitietokone palvelee laajasti sekä suomalaisia että eurooppalaisia yrityksiä ja luo pohjaa uudelle teollisuuden toimialalle. 

- Kvanttitietokone tulee mahdollistamaan suomalaisille tutkijoille ja yrityksille suurteholaskentakapasiteetin, ja siten sillä on merkittävä vaikutus yritysten tulevaisuuden kilpailukykyyn. Kvanttikoneen myötä meille avautuu mahdollisuus aivan uuden teollisuudenalan syntymiseen, elinkeinoministeri Mika Lintilä painottaa. 

Kvanttitietokonehankinnan tavoitteena on tukea yliopistojen ja tutkimuslaitosten toimintaa sekä synnyttää yrityksille uusia palveluita kilpailukykynsä kasvattamiseen yhdessä kumppaneiden kanssa. Kumppaneista Aalto-yliopisto on ollut vahvasti mukana jo kvanttihankkeen suunnittelussa.