Merkittävän sopimuksen metaanin siirtoverkoston ylläpidosta ja kehittämisestä
27.11.2024
Gasgrid ja Rejlers ovat tehneet puitesopimuksen metaanin siirtoverkoston suunnittelu- ja projektipalveluista. Luotettava kaasujen siirtoverkosto on tärkeässä roolissa siirryttäessä kohti puhdasta energiajärjestelmää sekä Suomen energiaturvallisuuden ja huoltovarmuuden tukemisessa.
Gasgridin tehtävä on varmistaa kustannustehokas, häiriötön ja turvallinen kaasunsiirto Suomessa. Lisäksi yhtiö kehittää aktiivisesti kaasumarkkinoita ja suomalaista energiajärjestelmää. Gasgrid ja Rejlers käynnistävät nyt pitkäjänteisen yhteistyön metaanin siirtoverkoston kehittämiseksi. Sopimus kattaa esimerkiksi uusien putkilinjareititysten suunnittelua ja ylläpitoinvestointeja sekä siirtoverkoston kehittämistä siten että uusia tuottajia ja käyttäjiä voi liittyä verkkoon.
Kehittyvä metaanin siirtoverkosto edistää puhdasta siirtymää, koska sitä käytetään biokaasun ja synteettisen metaanin siirrossa. Synteettinen metaani tuotetaan uusiutuvalla energialla ja talteen otetulla hiilidioksidilla. Se tukee myös vetytalouden kehittymistä, koska vihreän vedyn energia voidaan varastoida synteettisen metaanin muodossa. Synteettinen metaani voidaan kuljettaa olemassa olevassa metaanin siirtoverkostossa, mikä nopeuttaa siirtymistä kohti kestävämpää energiajärjestelmää.
Uutiset
Norjan energiamurros törmää sähköverkon rajoihin
Heikki Hallila nimitetty Calefa Oy:n toimitusjohtajaksi
Itä-Uudestamaasta tulee vihreän siirtymän klusteri?
Kuudesluokkalaiset pääsevät työskentelemään tekoälyllä NYT Yrityskylässä
Schneider Electricin uutuus datakeskuksilleLidl saavutti energiansäästötavoitteen 249 prosenttisesti
Miksi kodin netti tuntuu hitaalta, vaikka nopeuden pitäisi olla kunnossa?