Mittausantureilla kerätään dataa merenpohjan talvikauden olosuhteista

4.1.2021

Energiayhtiö Helen selvittää yhtenä vaihtoehtona kivihiilestä luopumiseen meriveden lämmön hyödyntämistä kaukolämmön tuotannossa ympärivuotisesti, suuressa mittakaavassa. Mittausanturit käytiin asentamassa paikoilleen avomerelle noin 50 ja 70 metrin syvyyteen joulukuussa. Ne keräävät tietoa merenpohjan olosuhteista talvikauden ajan ja haetaan pois keväällä 2021.

Helenillä on käynnissä useita selvityksiä kivihiilen korvaamiseksi. Yhtenä vaihtoehtona selvitetään meriveden lämmön ympärivuotista hyödyntämistä isojen lämpöpumppujen avulla. Nyt joulukuussa tutkimushankkeessa on vuorossa mittausantureiden asennus merenpohjaan, 50 ja 70 metrin syvyyteen avomerelle. Tavoitteena on etsiä sopiva kohta, missä merivesi olisi vähintään +2-asteista ympäri vuoden. 

Esiselvitysvaiheessa on löydetty kaksi mahdollista paikkaa meriveden otolle. Talven ajaksi merenpohjaan jätettävillä mittausantureilla halutaan varmistaa paikan sopivuus veden laadun ja lämpötilan suhteen. Toinen paikoista sijaitsee hieman kauempana avomerellä, missä lämpötilaolosuhteet olisivat paremmat. Tämä edellyttäisi isompaa tunneli-investointia, sen sijaan käyttökustannukset ja laiteinvestoinnit olisit tässä vaihtoehdossa edullisempia. Toinen paikka puolestaan on lähempänä rannikkoa, jolloin tunneli-investointi olisi pienempi, mutta käyttökustannukset ja laiteinvestoinnit puolestaan suuremmat.

- Vedenoton paikalla on iso merkitys erityisesti investointikustannuksiin, mutta myös tunnelitekniikalla on oma vaikutuksensa: eri louhintatekniikoilla on vaikutusta kustannusten lisäksi merestä saatavaan vesimäärään ja sitä kautta energiaan. Selvityksemme aikana haemme parasta ratkaisua moneen eri seikkaan, sanoo yksikön päällikkö Janne Rauhamäki Helenistä.

Nyt selvitysvaiheessa oleva merivesilämpöjen hyödyntäminen ympärivuotisesti on merkittävä hanke, kokoluokaltaan jopa useita satoja megawatteja. Tämä vastaa Salmisaaren hiilivoimalaitoksen kaukolämpötehoa. 

Helenin tavoitteena on hiilineutraalius vuonna 2035. Kivihiilen käytöstä luovutaan jo aiemmin ja viimeistään vuonna 2029. Fossiilisten polttoaineiden korvaamiseen on käynnissä useita selvityksiä, esimerkiksi Kilpilahden alueen prosessiteollisuuden hukkalämpöjen hyödyntäminen pääkaupunkiseudun lämmitykseen, muut alueelliset hukkalämmöt sekä ympäristön lämmöt; geolämpö ja maalämpö meriveden lämmön lisäksi.