Napapiirin Energia ja Vesi digitalisoi palveluitaan

11.2.2021

Napapiirin Energia ja Vesi ja Digita ovat tehneet sopimuksen vesihuollon digitalisoinnista Digitan LoRaWAN-teknologiaan pohjautuvan IoT-verkon avulla. Suunnitteilla on myös kaukolämmön ja sähkön etäluennan pilotoinnin toteuttaminen yhdessä Digitan kanssa.

Sopimuksen myötä alueen vesimittarikanta tullaan uusimaan vuoteen 2030 mennessä. Uudistuksesta hyötyvät asiakkaat, kun arviolaskutukset jäävät historiaan ja kiinteistökohtaisia hälytyksiä voidaan tulevaisuudessa tarjota myös asiakkaille.

Etäluettavuuden hyötynä on myös ajantasaisen tiedon saaminen koko vesijohtoverkosta, jonka myötä vesitaseen ja vesijohtoverkoston hallintaa pystytään kehittämään. 

- Digitan IoT-verkko mahdollistaa nyt entistä paremman näkyvyyden vesijohtoverkostoon ja veden kulutustietoihin, tarkoituksena on kehittää pitkäaikaista kumppanuutta, jolla varmistetaan eri palveluidemme luotettava tiedonsiirto myös tulevaisuudessa, kertoo Napapiirin Energia ja Vesi Oy:n verkkojohtaja Joni Hemmilä.

Alueen laajan vesijohtoverkoston vuoksi luotettavaa toimijaa veden etäluennan digitalisointiin on etsitty alueella esiintyvien kuuluvuushaasteiden vuoksi.

- Aloitimme yhteistyömme Digitan kanssa pilottivaiheella ja LoRaWAN-verkko osoittautui luotettavaksi vaihtoehdoksi meidän tarpeisiimme. Digitan IoT-verkon avulla pystymme edistämään palveluidemme reaaliaikaista mittausta, joka on tärkeä strateginen tavoitteemme, sanoo Hemmilä.

Vesihuollon digitalisoinnin lisäksi IoT-verkko mahdollistaa myös muiden palveluiden digitaalisen tiedonsiirron. Tarkoituksena on tuoda Napapiirin Energian ja Veden muutkin palvelut reaaliaikaisen mittauksen piiriin Digitan verkon avulla.

Napapiirin Energia ja Vesi Oy on Rovaniemen kaupungin omistama energiayhtiö, joka tuottaa ja myy sähköä, kaukolämpöä, digitaalisia palveluita sekä hankkii vesivoimaa. Yhtiö toimii emoyhtiönä konsernissa, johon kuuluivat yhtiön 100 % omistamat tytäryhtiöt Rovaniemen Verkko Oy, Aurora Lämpö Oy, Napapiirin Vesi Oy, Napapiirin Infra Oy ja Napapiirin Kuituverkot Oy.