Nokiasta irtisanotut työllistyivät hyvin uudelleen

18.1.2021

Matkapuhelinyhtiö Nokiasta vuosina 2009–2014 irtisanotut henkilöt ovat työllistyneet hyvin uudelleen, käy ilmi maanantaina 18.1. julkaistusta Etla-tutkimuksesta.

Peräti 77 prosenttia lähteneistä on löytänyt uuden työpaikan, ja valtaosa heistä on työllistynyt palvelusektorin yrityksiin. Tutkimuksessa tarkasteltiin Nokian Suomen-yksiköistä kriisivuosina lähteneiden henkilöiden myöhempää työuraa. Työttömänä ex-nokialaisista on vajaa 10 prosenttia. Nokian romahduttama Suomen ICT-ala on myös palautunut kooltaan samalle tasolle kuin vuosikymmen sitten muiden alan yritysten kasvun ansiosta.

Suomen talous koki valtavan rakennemuutoksen vuoden 2008 jälkeen, kun lippulaiva Nokia ajautui irtisanomaan henkilöstöään matkapuhelinten kysynnän laskiessa. Nokian kriisivuosina sen Suomen yksiköistä lähti kaikkiaan yli 21 300 henkilöä, joiden joukossa oli niin tuotantotyöntekijöitä, markkinoinnin ja myynnin asiantuntijoita kuin ylintä johtoakin.

Jyrki Ali-YrkönNatalia Kuosmasen ja Mika Pajarisen tutkimuksessa ICT-alan rakennemuutos – Mihin ex-nokialaiset päätyivät? (ETLA Raportti 108) tarkastellaan Nokiasta vuosina 2009–2014 lähteneiden henkilöiden myöhempää työuraa. Tarkasteltujen ex-nokialaisten joukossa on niin irtisanottuja kuin työpaikkaa vapaaehtoisesti vaihtaneita henkilöitä.

Tulokset osoittavat, että ex-nokialaiset ovat työllistyneet varsin hyvin Nokiasta lähdön jälkeen. Peräti 77 prosenttia on löytänyt uuden työpaikan. Työttömänä on tällä hetkellä vajaa 10 prosenttia. Osa on siirtynyt opiskelemaan (3 %) ja osa eläkkeelle (6 %). Lisäksi jokin muu työmarkkinastatus on 4 prosentilla ex-nokialaisista – tähän ryhmään kuuluvat niin ulkomaille lähteneet kuin esimerkiksi sijoittajiksi ryhtyneet.

Nokiasta lähteneistä valtaosa työllistyi yrityksiin (86 %) ja loput julkiselle sektorille tai muualle (14 %).

Ex-nokialaisten sijoittuminen eri alojen yrityksiin.