Nordi suunnittelee teollisen kokoluokan aurinkovoimalaa Kokemäelle

Nordi suunnittelee teollisen kokoluokan aurinkovoimalaa Kokemäelle

12.3.2024

Uusiutuvan energian hankkeita kehittävä Nordi Oy suunnittelee aurinkovoimalaa sekä akkuvarastoa Kokemäen Ronkankankaan alueelle. Hankkeen mahdollistava vuokrasopimus on solmittu alkuvuodesta, ja neuvottelut hankealueen laajentamisesta muutaman maanomistajan kanssa ovat käynnissä. Seuraavaksi hanke etenee suunnittelu- ja luvitusvaiheeseen. Rakennustöiden on määrä alkaa aikaisintaan vuoden 2025 aikana, jolloin aurinkovoimala voisi alkaa tuottaa uusiutuvaa sähköä verkkoon mahdollisesti jo vuoden 2026 aikana arviolta 40–50 GWh vuodessa. Akkuvaraston koko tarkentuu aurinkovoimalan koon tarkentuessa. Investoinnin arvo on yli 30 miljoonaa euroa.

Hankealueen sijainti on aurinkosäteilyn kannalta suotuisa, joten sillä on hyvä tuotantopotentiaali. Nordin suunnittelema aurinkovoimapuisto on kooltaan 40–50 megawattia. Sen pinta-ala on noin 40–50 hehtaaria. Ronkankankaalle suunnitteilla oleva aurinkovoimala sijoittuu entiselle maa-ainesten ottoalueelle, jolle on rajallisesti löydettävissä muita uusia käyttötarkoituksia. Nordi voi siten minimoida esimerkiksi luonnontilaisen metsän kaatamisen. Ronkankangas on pohjavesialuetta, joka otetaan huomioon hankkeen suunnittelun alkuvaiheista lähtien. 

Nordi on saanut jo lainvoimaisen luvan ensimmäiselle teollisen kokoluokan aurinkovoimalahankkeelleen Kristiinankaupungissa sijaitsevassa Lållbyssä, jonka investointipäätös on määrä tehdä tämän vuoden aikana.

Nordin suunnitellun aurinkovoimalan hankealue Kokemäen Ronkankankaalla.