Oulu, DNA ja Playsign tuovat 5G:n oppimiseen
12.4.2021
DNA, BusinessOulu, Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuritoimi, Oulun Digi, Oulun Hiukkavaaran koulu ja Playsign toteuttavat yhdessä 5G-pilotin Hiukkavaaran koulussa. Pilotti on osa ilmiöoppimisen ”Kestävä tulevaisuus” -teemaa, ja tavoitteena on syventää oppimista rikastamalla sitä uuden teknologian mahdollistamilla keinoilla.
Hiukkavaaran koulun oppilaille tuodaan lisätyn todellisuuden ja 5G-yhteyksien välityksellä nähtäville sellaisia luonnonilmiöitä, joihin oli ennen 5G-aikaa mahdollista tutustua lähinnä oppikirjoista.
- Hiukkavaaran koulussa opiskellaan loppukevään ajan Kestävä tulevaisuus -ilmiötä. Jokaisella luokka-asteella on omat opetussuunnitelman mukaiset painotuksensa. Hyödynnämme 5G-pilotissa lisättyä todellisuutta havainnollistamaan oppilaille ilmiöön liittyviä asioita, kuten veden kiertokulkua ja metsien ekosysteemejä, kertoo Hiukkavaaran koulun rehtori Anne Moilanen.
Oppimisympäristöön rakennetaan rinnakkainen maailma, jonka maisemat poimitaan suoraan opetussuunnitelmasta. 5G-tablettien ja nopean 5G-yhteyden avulla oppilaat pääsevät tutkimaan tuota maailmaa.
Pilotti toteutetaan huhti-toukokuun aikana. 5G-teknologian mahdollisuuksia halutaan hyödyntää Oulun kaupungissa myös laajemmin, vastaava pilotti on suunniteltuna myös Oulun pääkirjastoon alkusyksystä.

Oomi Mobiilin ensimmäiset puhelinliittymät myyntiin
Adven ja Kuusamon EVO osallistuvat yhdessä sähkön reservimarkkinoille
Sähkövuosi 2025 ja mitä odottaa vuodelta 2026?