OX2:n merituulivoimapuisto Halla etenee

2.12.2022

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut lausuntonsa OX2:n Perämerelle suunnitellun merituulivoimapuisto Hallan ympäristövaikutusten arviointiohjelmasta (YVA). Seuraavaksi hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely etenee selostusvaiheeseen.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen nyt antama lausunto Hallan YVA-ohjelmasta on tähän mennessä suurimmasta Suomessa suunniteltavasta merituulipuistosta valmistunut lausunto. Oulun ja Raahen edustalla olevalle Suomen talousvyöhykkeelle sijoittuvan Hallan kaltaisia hankkeita ei ole aiemmin toteutettu Suomessa.

- YVA-ohjelmavaiheen saaminen valmiiksi ja viranomaisten antama lausunto Hallan YVA-ohjelmasta on hieno virstanpylväs hankkeessa, ja sen pohjalta on hyvä jatkaa eteenpäin. Halla on mittakaavassaan ainutlaatuinen hanke Suomessa, ja sillä on tulevaisuudessa suuri merkitys Suomen sähköntuotannon omavaraisuuden kasvattamisessa. On hienoa, että se on nyt ottanut askelen eteenpäin, sanoo OX2:n merituulivoiman liiketoimintajohtaja Janne Lamberg.

Merituulivoimapuisto Halla käsittää 160 tuulivoimalaa, joiden vuosittainen sähköntuotanto on noin 12 TWh, eli se kattaisi reilu 17 prosenttia Suomen vuoden 2021 sähköntuotannosta (69,3 TWh).  

Seuraavaksi käynnistyy YVA-selostusvaihe. Selostusvaiheessa arvioidaan hankkeen ympäristövaikutukset yksityiskohtaisesti ja tehdään täydennyksiä nyt annetun viranomaislausunnon perusteella. Yhteysviranomaisena toimiva ELY-keskus antaa YVA-selostuksesta perustellun päätelmänsä todennäköisesti vuoden 2023 loppuun mennessä.

Ympäristövaikutusten arvioinnin lisäksi tehdään parhaillaan merenpohjan tutkimuksia, joihin OX2 sai tutkimusluvan tammikuussa 2022. 

  • Tietoja OX2:n merituulipuistohanke Hallasta:
  • • OX2 suunnittelee merituulivoimahanketta Oulun edustan merialueelle Suomentalousvyöhykkeelle, noin 25 kilometriä Hailuodosta länteen.
  • • Alueen alustava pinta-ala on noin 575 km2.
  • • Hankkeeseen tulee noin 160 voimalaa, joiden korkeus on enintään 270–370 metriä.
  • • Voimaloiden välinen etäisyys on noin 1,5–2 km.
  • • Merituulivoimapuiston arvioitu vuosituotanto on noin 12 TWh.
     
    OX2:n merituulivoiman liiketoimintajohtaja Janne Lamberg.