Palvelukseen halutaan astronautti!

17.2.2021

Euroopan avaruusjärjestö (ESA) avaa maaliskuun lopussa ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen haun uusille astronauteille. Avaruushallinnosta Suomessa vastaava työ- ja elinkeinoministeriö kannustaa suomalaisia hakemaan astronauttikoulutukseen.

Kuva Pixabay

Astronautiksi voivat hakea henkilöt, joilla on maisterin tutkinto luonnontieteissä, lääketieteessä, insinööritieteissä, matematiikassa tai tietotekniikassa ja tämän lisäksi kolme vuotta oman alan työkokemusta. Lisäksi vaaditaan vahvaa motivaatiota, kielitaitoa ja paineensietokykyä.

- Meillä on potentiaalia ja osaamista tällaiseen tehtävään. Edellisessä haussa suomalainen pääsi aivan kärkeen. Jo hakuprosessiin osallistuminen on hieno mahdollisuus tutustua Euroopan avaruusjärjestöön ja sen mahdollisuuksiin, sanoo ESAn neuvoston jäsen Maija Lönnqvist työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Monivaiheinen valintaprosessi kestää yli vuoden

Hakuaika päättyy 28.5.2021. Valinnassa erityistä huomiota kiinnitetään sukupuolten tasapainoon ja muuhun monimuotoisuuteen astronauttimiehistössä ja -reservissä. Osana hakua toteutetaan myös maailman ensimmäinen haku para-astronautiksi.

Euroopan avaruusjärjestö on valinnut edelliset astronautit vuosina 2008–2009. Tämän jälkeen miehitettyjen avaruuslentojen ympäristö on muuttunut paljon, sillä säännöllisten kansainvälisen avaruusaseman lentojen lisäksi suunnitelmissa on lentoja kuuhun ja kuun kiertoradalla olevalle avaruusasemalle. Tulevaisuudessa kaupalliset lennot ja yhteistyö uusien kumppanien kuten Kiinan kanssa muuttavat tilannetta lisää.

Lisäksi seuraavien kymmenen vuoden aikana ESA rekrytoi sata työntekijää vuodessa: ESA etsii uutta avaruusammattilaisten sukupolvea rakentamaan Euroopan avaruuden tulevaisuutta.

Jatkossa ESAn astronautit jaetaan kahteen astronauttiluokkaan, ura-astronautteihin ja projektiastronautteihin.

Ura-astronautit palkataan ESAn henkilöstöön, ja he osallistuvat pitkille lennoille kansainväliselle avaruusasemalle ja tuleville kuulennoille. Ura-astronautteja on tavoitteena palkata 4–6. Suomalaisen valinta ura-astronautiksi on epätodennäköistä, koska Suomi ei osallistu tällä hetkellä tarvittavaan rahoitusohjelmaan.

Astronauttihaussa menestyneet hakijat, joita ei valita ura-astronauteiksi, voidaan valita astronauttireserviin projektiastronauteiksi. Projektiastronautit käyvät läpi saman valintaprosessin kuin ura-astronautit ja heidät katsotaan yhtä päteviksi avaruuslennoille, mutta heidät palkataan ESAan vasta tietylle lennolle, esimerkiksi jäsenmaan aloitteesta toteutettavassa missiossa. Projektiastronautit sitoutuvat vuosittaiseen koulutukseen ja lääkärintarkastukseen säilyttääkseen paikkansa astronauttireservissä. ESAn tavoitteena on koota astronauttireserviin mahdollisimman laaja edustus eri jäsenmaista, noin 20 henkilöä.