Pelikonsolista poliisin työväline?

25.8.2023

Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) vetämässä uudessa hankkeessa poliisin tarkoituksena on tavoittaa lapsia ja nuoria digitaalisilla pelialustoilla. Viralliset pelikaverit -innovaatiohankkeessa tuotetaan käsikirja siitä, miten peliyhteisöissä ja -alustoilla tapahtuvia rikoksia voidaan ennalta ehkäistä ja estää. Samalla halutaan ehkäistä nuorten ajautumista tietoverkkorikollisuuteen ja rikollisverkostoihin, jotka toimivat aktiivisesti pelimaailmassa. Lisäksi hankkeessa kehitetään moniammatillista Ankkuri-toimintaa ja täydennetään sitä uudella toimintamallilla. 

- Vaikka rikokset ovat siirtyneet verkkoon, Suomessa poliisi ei ole vielä riittävällä tavalla siellä. Esimerkiksi pelifoorumeilla voi tapahtua pahimmillaan seksuaalirikoksia, joukkosurmien suunnittelua ja radikalisoitumista. Tämä hanke on yksi ratkaisuehdotus siihen, miten poliisi voisi toimia verkossa, sanovat rikoskomisario Jukka Kero Pohjanmaan poliisilaitokselta ja tutkija Pirjo JukarainenPoliisiammattikorkeakoulusta. 

Hankkeessa mukana olevat poliisit pelaavat lasten ja nuorten kanssa ja siinä ohessa keskustelevat heidän kanssaan. On tärkeää huomata, että poliisille pelaaminen ei ole itsetarkoitus, vaan se on väline lasten ja nuorten tavoittamiseen. Kyse on samanlaisesta ennalta estävästä toiminnasta, mitä poliisi muutenkin tekee. Pelialusta on kuin virtuaalinen poliisiauto, jolla kuljemme pelimaailmassa ja kohtaamme siellä olevia nuoria.

Poliisiammattikorkeakoulun lisäksi mukana on Pohjanmaan poliisilaitos, Keskusrikospoliisin Cybercrime Exit -toiminta ja Ankkuri-toiminnan tiimien yhteistyöviranomaiset. Hankkeen myötä myös monelle nuorelle somesta tuttu vanhempi konstaapeli Daniel Kalejaiye on siirtynyt määräaikaisiin asiantuntijatehtäviin Polamkiin. 

Hanke käynnistyy 26.8. Poliisin päivän yhteydessä. Tuolloin järjestetään kaksi livelähetystä, joista toinen on Tiktokissa kello 10 ja toinen Poliisiammattikorkeakoulun Instagram-tilillä kello 11. Lähetysten aikana seuraajilla on mahdollisuus keskustella sekä osallistua erilaisiin peleihin ja haasteisiin. Mukana on myös vieraita Keskusrikospoliisista ja poliisilaitoksilta ympäri Suomea. 

Idea hankkeeseen on saatu aiemmin toteutetusta Poliisin yhteiskunnallisen viestinnän kansainväliset mallit ja niiden hyödyntäminen Suomessa (VIESTI) -tutkimusprojektista, jossa tehtiin vertaileva analyysi poliisin yhteiskunnallisen viestinnän eurooppalaisista käytänteistä ja toimintamalleista. Tuolloin nousi esiin Hollannissa vuonna 2020 aloitettu Gamen met de politie -projekti, jonka avulla Hollannin poliisi yrittää luoda keskusteluyhteyksiä ja vuorovaikutusta nuorten kanssa nuorten omissa arjen toimintaympäristöissä. 

- Projektissa mukana olevilla hollantilaisilla paikallispoliisiasemilla on pelikonsolit, joilla kirjaudutaan poliisiprofiililla pelaamaan nuorten suosimia pelejä. Poliisit pelaavat ja keskustelevat nuorten kanssa pelaamisen ohessa. Vuorovaikutuksessa poliisin tietoisuus nuorten toimintaympäristöstä kasvaa, ja nuorten kohtaamia ongelmia ja haasteita on mahdollisuus ratkoa jo ennalta, kertoo Jukarainen. 

Viralliset pelikaverit -innovaatiohanke kestää noin vuoden.

Kuva: Poliisi