Pohjolan Voima suunnittelee Euroopan suurimpiin kuuluvaa akkuratkaisua

30.4.2021

Suomalainen energiakonserni Pohjolan Voima Oyj on käynnistänyt energian varastointia edistävän akkuratkaisun suunnittelun. Teholtaan 35 MW:n akkuratkaisulla turvataan sähköjärjestelmän toimintaa ja lisätään säätövoiman joustavuutta. Toteutuessaan hanke on Euroopan mittakaavassa merkittävä.

Pohjolan Voima Oyj on käynnistänyt litiumioniakkuihin perustuvan sähkövaraston esisuunnittelun. Tavoitteena on rakentaa 35 MW:n akkuratkaisu, joka voitaisiin saada käyttöön parin vuoden sisällä. Investoinnin arvioidaan olevan noin 20 miljoonan euron suuruinen. Investointipäätös on mahdollista tehdä vuoden 2021 aikana.

- Tulevaisuuden sähköjärjestelmä on lisääntyvässä määrin uusiutuvien tuotantomuotojen varassa. Ne tuottavat sähköä vallitsevien sääolosuhteiden mukaan. Mitä enemmän sähköjärjestelmässä on uusiutuvaa sähköä, sitä enemmän tarvitaan myös säätökykyä. Siksi tarvitaan puskurikapasiteettia, jolla voidaan nopeasti tasoittaa kulutuksen ja tuotannon vaihtelua ja varmistaa tasapaino, sanoo Pohjolan Voiman toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen.

Akkuhankkeen tavoitteena on lisätä sähköjärjestelmän joustoa, turvata sähköjärjestelmän toimintaa häiriötilanteessa ja tukea vesivoiman säätövoimatuotantoa. Valtakunnalliseen verkkoon kytketyt akut pystyvät tässä hankkeessa syöttämään järjestelmään noin tunnin ajan maksimissaan 35 MW:n tehon.

- Jakamalla säätö akun ja turbiinin kesken saadaan molempien parhaat ominaisuudet hyödyntävä ja tehokas järjestelmään joustoa tuova kokonaisuus. Samalla vähennetään vesivoimakoneiston kulumista ja saadaan säästöä vesivoiman kunnossapitokustannuksiin. Akku on parhaimmillaan nopeassa säädössä, vesivoima taas edullisin tapa energian varastointiin, Pohjolan Voiman teknologiasta ja projekteista vastaava päällikkö Jarmo Tervo kertoo.

Nyt suunnittelussa olevan akkukapasiteetin lisäksi Pohjolan Voimalla on optio laajentaa akkuratkaisua tarpeen mukaan. Akkuratkaisun etuna on se, että modulaarisena se on helposti laajennettavissa ja sillä on pitkä elinkaari. Olemassa olevaa infraa ja akun ominaisuuksia optimaalisesti hyödyntävästä akkuratkaisusta on tulossa kilpailukykyinen ratkaisu sähköjärjestelmän joustoon.

- Pohjolan Voima on merkittävä säätövoiman tuottaja. Tällä investoinnilla kehitetään edelleen kykyä vastata kasvavaan ja yhä nopeampaa reagointia vaativaan järjestelmän säädön tarpeeseen. Hanke on myös osa Pohjolan Voiman pitkäjänteistä ilmastotyötä, Ilkka Tykkyläinen kertoo.

Pohjolan Voima tuottaa noin viidenneksen Suomen sähköntuotannosta ja sen tuottama sähkö on 96-prosenttisesti hiilineutraalia. Yhtiön tavoitteena on 99-prosenttisesti hiilidioksidineutraali sähköntuotanto vuoteen 2025 mennessä.