Pohjolan Voima testaa fossiilisia korvaavia polttoaineita Raumalla
20.4.2021
Energiayhtiö Pohjolan Voima laajentaa bioperäisten polttoaineiden käyttöä entisestään. Rauman Biovoiman voimalaitoksessa testataan tänä keväänä auringonkukan siemenen kuoripellettiä ja puusta erotettavaa bioligniiniä. Pohjolan Voiman tavoitteena on luopua fossiilisista polttoaineista vuoteen 2025 mennessä.
Rauman Biovoima on Suomessa edelläkävijä erilaisten bioperäisten polttoaineiden käyttäjänä. Voimalaitoksen pääomistaja Pohjolan Voima on määrätietoisesti pienentänyt päästöjään 1990-luvulta lähtien. Yhtiön tuottama sähkö on 96-prosenttisesti hiilidioksidineutraalia.
Rauman Biovoiman voimalaitoksella kokeillaan tänä keväänä bioligniinin ja auringonkukan kuoripelletin polttoa. Uusilla polttoaineilla pyritään korvaamaan kivihiili, jota käytetään vara- ja lisäpolttoaineena. Myös öljylle etsitään bioperäistä korvaajaa. Kivihiilen ja öljyn osuus biovoimalaitoksen polttoaineista on vajaat kaksi prosenttia. Laitoksen pääpolttoaineita ovat metsäteollisuuden puu- ja hakkuutähteet. Lisäksi käytetään biolietettä sekä erilliskerättyä kierrätyspolttoainetta.
Auringonkukkapelletin koepoltot biovoimalaitoksella ovat alkaneet jo maaliskuussa, bioligniinin polttoa testataan huhtikuussa.
Koepoltoissa selvitetään nyt auringonkukan kuoripelletin ja bioligniinin polttoteknisiä ominaisuuksia ja soveltuvuutta laitokselle.
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti