Prysmianin kaapelitornin rakennuslupahakemus jätetty ja havainnekuvat julkistettu

7.11.2022

Prysmian Group havainnekuva: uusi kaapelinvalmistustorni idästä päin katsottuna.
 

Prysmian Group ilmoitti syyskuussa rakentavansa uuden 185 metriä korkean kaapelinvalmistustornin Kirkkonummen Pikkalan tehtaalle. Torni on osa Prysmian Groupin 100 miljoonan euron vihreän siirtymän investointia, jonka avulla yhtiö laajentaa Pikkalan tehdasta ja kasvattaa suurjännitteisten merikaapelien tuotantokapasiteettia vuoteen 2024 mennessä. Yhtiö on tällä viikolla jättänyt uuden tornin rakennuslupahakemuksen, jonka käsittelyn odotetaan vievän noin 2–3 kuukautta. Prysmian Group julkaisee nyt myös tornin havainnekuvat.

Prysmian Groupin investointi Pikkalan tehtaalle on suora investointi vihreään siirtymään ja tukee uusiutuvan energian käyttöönottoa. Pikkalassa valmistettuja merikaapeleita tullaan käyttämään laajasti muun muassa suurten merituulivoimapuistojen sähkösiirtoon etenkin Suomen ja Pohjois-Euroopan alueilla. Uusinta teknologiaa edustavien merikaapelien tuotanto edellyttää uuden, ajanmukaisen tornin rakentamista Pikkalan tehtaalle. Tämä vahvistaa entisestään Pikkalan asemaa yhtenä maailman johtavana suurjännitekaapelien valmistajana. 

Suurjännitteisten kaapelien valmistuksen ja laadunvalvonnan kriittisiin työvaiheisiin kuuluu niin sanottu pystysuora vulkanointi, minkä takia valmistuksessa tarvitaan tornia. Pikkalan tehtaan alueella sijaitsee entuudestaan vuonna 1974 rakennettu torni, jonka korkeus on 75 metriä. Sen läheisyyteen rakennettavan uuden tornin korkeudeksi tulee 185 metriä. 

Prysmian Groupin investoinnin odotetaan tuovan Pikkalaan yhteensä 100–120 uutta työpaikkaa tuotteiden valmistukseen sekä̈ korkean osaamisen asiantuntijatehtäviin. Investoinnin myötä suurjännitteisten merikaapeleiden tuotantomääriä voidaan kasvattaa Pikkalan tehtaalla 400 kilometrillä vuodessa.