Riihimäen lapset ja nuoret tekevät näyttelyn Tekniikan museoon Helsinkiin
23.10.2023
Riihimäkeläiset lapset ja nuoret toteuttavat ihmisen ja teknologian suhteesta kertovan näyttelyn Tekniikan museoon Helsinkiin. Näyttely avataan ensi vuoden keväällä ja se on avoinna koko kesäkauden, vuoden 2024 syksyyn asti.
Näyttelyn teoksia syntyy muun muassa useissa riihimäkeläisissä peruskouluissa, Riihimäen taidekoulussa, Riihimäen musiikkiopistossa, Riihimäen Nuorisoteatterissa ja Riihimäen lukiossa.
Myös Riihimäen koulujen robotiikkaopetuksessa on syys- ja kevätlukukausien teemana ihmisen ja teknologian suhde. Riihimäen kaupunki tarjoaa ainoana Suomen kuntana varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin perustuvaa robotiikkaopetusta päiväkodista lukion loppuun saakka.
Tekniikan museossa on jo aiemmin toteutettu useita yhteisönäyttelyitä, jotka museo tekee yhdessä yhteistyökumppaninsa kanssa. Yhteisönäyttelyt rikastavat museon perusnäyttelyiden sisältöjä ja monipuolistavat näkökulmia tekniikkaan.
Tekniikan museo on valtakunnallinen vastuumuseo, joka tallentaa, tutkii ja jakaa tietoa teollisuuden ja teknologian kulttuuriperinnöstä. Museon perusnäyttelyt Tekniikan maa ja Etäunelmia kertovat suomalaisista teknologian kehittäjinä ja käyttäjinä.
Yhteisönäyttelyt järjestetään noin 70 neliön näyttelytilassa, joka sulautuu osaksi museon päänäyttelyhallia.
Tekniikan museo sijaitsee Helsingin Vanhassakaupungissa osoitteessa Viikintie 1 D. Museossa käy vuosittain 30 000–35 000 kävijää. Pelkästään kesäkauden aikana museossa vierailee noin 10 000 ihmistä.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita