Ruotsalainen KAMIC Group ostaa Finelcompin

7.11.2022

Ruotsalainen KAMIC Group AB on ostanut Outokummussa toimivan Finelcomp Oy:n koko osakekannan. Myyjinä kaupassa ovat Juuri Partners Oy, yhtiön toimiva johto ja muita avainhenkilöitä.

Kaupan myötä Suomen johtavasta sähkökeskusmekaniikan valmistajasta tulee osa merkittävää teknologiakonsernia. KAMIC Groupiin kuuluu noin 40 teknisen kaupan ja valmistuksen alalla toimivaa yritystä ja sen palveluksessa on noin 1 500 työntekijää 14 maassa Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin 3,2 miljardia Ruotsin kruunua. Finelcomp toimii jatkossa itsenäisenä yhtiönä osana KAMIC Installation -liiketoiminta-aluetta.  

- Skandinavia on Finelcompin kotimarkkina, joten on luontevaa liittyä KAMICin pohjoismaiseen perheeseen. Merkittävä osuus tämänvuotisesta kasvustamme on tullut nimenomaan Ruotsin ja Norjan markkinalta, sanoo Finelcompin toimitusjohtaja Sami Heikkinen.

Finelcompilla on meneillään vahva kasvun vuosi. Yhtiön liikevaihto tulee olemaan noin 22 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa noin 30 % kasvua edellisvuoteen verrattuna. Kasvusta merkittävä osa on tullut Pohjois-Euroopan vientimarkkinalta. Kasvu on näkynyt myös positiivisena työllistämisvaikutuksena alueellisesti: yhtiö on rekrytoinut Outokummun tehtaalle yli 20 henkilöä kuluneen vuoden aikana.