Ruuhka sähköyhtiön asiakaspalvelussa ei nopeuta hyvityksien saamista
22.2.2023
Eduskunnan talousvaliokunta on saanut valmiiksi mietinnön uusista sähkötuista. Kertaluonteisen, automaattisesti tehtävän sähköhyvityksen tarkoitus on auttaa kuluttajia noin neljän talvikuukauden laskujen maksussa. Seuraavaksi asia etenee täysistuntoon päätettäväksi.
- Sähköyhtiöissä on edessä melkoinen tietojärjestelmäurakka, jotta isoja laskuja saavat kuluttajat saavat valtion lupaaman sähköhyvityksen, kertoo Energiateollisuuden markkinoista vastaava johtaja Pekka Salomaa.
Salomaan mukaan on jo nyt selvä, että kaikki asiakkaat eivät saa hyvitystä vielä huhtikuussa.
- Osalla yhtiöistä syy on laskutusajankohdissa, osalla kaikkia vaativia tietojärjestelmämuutoksia ei pystytä tekemään esitetyssä aikataulussa yksinkertaisesti koodaripulan takia. Muutoksethan pitäisi tehdä kaikissa sähköyhtiöissä samaan aikaan eikä tietojärjestelmätaloilla ole kaikille riittäviä voimia.
Energiateollisuus pitää hyvänä, että eduskunnassa tehtiin käytännön työtä helpottavia muutoksia muun muassa niin, että toinen hyvityserä perustuu tammikuun kulutukseen ja hintaan eikä marras-joulukuun kulutukseen ja tammikuun hintaan. Helpotuksista huolimatta sähköhyvityksen saaminen asiakkaiden laskuille on iso tehtävä ja osa sähköyhtiöistä todennäköisesti turvautuu mahdollisuuteen pyytää viranomaiselta lykkäystä sähköhyvityksen toteutukseen.
- Sähköyhtiöt toivovat asiakkailta kärsivällisyyttä. Sähköhyvitykset näkyvät aikanaan laskujen vähennyksinä. Monen sähköyhtiön asiakaspalvelu on valitettavasti jo nyt ruuhkautunut energiakriisin takia, sanoo Salomaa.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita