Saariston sensoritestiasema kerää tietoa älyväylää varten

2.2.2021

Kun ruotsinlaiva lipuu Turun satamasta saaristomerelle, syväväylän varrella oleva sensoriasema tunnistaa liikkeen ja alkaa tallentaa tietoja. Se tekee havaintoja meriliikenteestä ja tuottaa väylästä tilannekuvaa. Testiaseman kamerat tallentavat sekä videokuvaa että lämpökamerakuvaa. Lisäksi sensoritestiasema tallentaa tietoja esimerkiksi merivirtojen ja tuulen suunnasta sekä nopeudesta, ilmanpaineesta ja lämpötilasta. Aseman avulla selvitetään, millaisia laitteita tarvitaan älyväylän rakentamiseen ja miten sen välittämiä tilannetietoja voidaan hyödyntää.

- Kerättävän datan avulla saadaan tarkempi kuva siitä, mitä väylällä tapahtuu. Näin älyväylä lisää turvallisuutta. Se ei toki yksinään tee väylästä turvallista, mutta kun väylän liikennetilanteesta on parempi kuva, voidaan kippareita esimerkiksi varoittaa vaaratilanteista, Brighthouse Intelligencen toimitusjohtaja Markku Sahlström kertoo. Yritys tuottaa ratkaisuja etäohjattaviin ja autonomisiin meriliikenteen järjestelmiin.

Tulevaisuudessa on mahdollista, että huviveneilijäkin voisi seurata väylän liikennetilannetta esimerkiksi reaaliaikaisena kuvana verkosta.

Älykkäämmän väylän kehittäminen on osa vuosi sitten alkanutta Sea for Value -ohjelmaa (S4V), jonka ensimmäinen osa, Fairway-projekti, keskittyy tulevaisuuden väyläpalvelujen kehittämiseen ja testaamiseen sekä etäluotsaukseen. Testiasema asennettiin paikalleen kesällä ja se tallentaa tietoja puolentoista vuoden ajan. Asema on kestänyt hyvin talven lumet ja pakkaset. Merivedenvirtausmittari nostettiin ylös, kun meri alkoi jäätyä.

Sensoritestiasemassa itsessään on jonkin verran laskentatehoa. Kerätyt tiedot se lähettää LTE-modeemilla matkapuhelinverkon kautta pilvipalveluun, josta data on kaikkien ohjelmaan osallistujien käytettävissä tutkimus- ja tuotekehitystarpeisiin. Tietojen avulla kehitetään muun muassa hahmontunnistusalgoritmeja sekä tutkitaan merivirtojen ja tuulten vaikutusta.

- Meriteollisuudessa on keskitytty paljon laivoilla olevan tekniikan kehittämiseen, mutta nyt tuomme enemmän älyä väylän varrelle, Markku Sahlström sanoo.

DIMECCin johtamassa Sea for Value -ohjelmassa luodaan valmiuksia etäohjattavaa ja itseohjautuvaa meriliikennettä varten. Siinä keskitytään uudenlaisiin palveluihin ja tietovirtoihin sekä luodaan valmiuksia edistyneiden autonomisten toimintojen ja navigoinnin käyttöön.

Sea for Value -ohjelman ensimmäisessä projektissa ovat mukana teollisuuskumppaneina Awake.ai, Brighthouse Intelligence, Finnpilot Pilotage, Ericsson, Meyer Turku ja Haltian. Tutkimusta toteuttavat Aalto-yliopisto, Novian ammattikorkeakoulu, Tampereen yliopisto, Jyväskylän yliopisto ja Turun yliopisto. Lisäksi mukana ovat Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Väylävirasto, Suomen rajavartiolaitos, ESL Shipping, Neste, Ilmatieteen laitos, Suomen Varustamot ry, Helsingin Satama, Rauman Satama, Turun Satama sekä Business Finland. Fairway-projektia rahoittavat Business Finland ja teollisuuskumppanit.

Saariston sensoritestiasema on kestänyt hyvin talven lumet ja pakkaset. Kuva: Brighthouse Intelligence