Sähköautojen latauspisteiden avustuksiin tarvitaan lisärahaa

12.4.2021

Kiinteistöliitto esittää, että valtio varaa vuoden toisessa lisäbudjetissa lisää rahaa sähköautojen latauspisteiden rakentamisavustuksiin. Viime vuodelle varatut avustusrahat loppuivat kesken, joten viime vuonna haettuja avustuksia joudutaan maksamaan kuluvan vuoden määrärahoista. Uhkana on, että tälle vuodelle varatut 5,5 miljoonaa euroa loppuvat jo keväällä.

Valtio on jo aiemmin päättänyt avustaa sähköautojen latauspisteiden rakentamista myös tulevina vuosina, mutta nyt on tärkeää varmistaa avustusten katkeamaton saatavuus myös tänä vuonna. Kiinteistöliitto esittääkin kuluvan vuoden toiseen lisäbudjettiin avustusmäärärahan kaksinkertaistamista 11 miljoonaan euroon.

Avustusten saumaton saatavuus tärkeää taloyhtiöille

- Latausinfra-avustuksen kova kysyntä osoittaa, että tuella on merkittävä vaikutus taloyhtiöiden päätöksentekoon, minkä takia avustusten ennakoitavuus on keskeisen tärkeää hankkeiden sujuvan toteutuksen kannalta, sanoo Kiinteistöliiton toimitusjohtaja Harri Hiltunen.

Hiltusen mukaan lisämäärärahalla varmistetaan latauspistehankkeiden yleistymisen lisäksi niiden huolellinen suunnittelu. 

- Pelko avustusten loppumisesta saattaisi ajaa taloyhtiöitä kiirehtimään avustushakemuksia hätäisesti laadituilla suunnitelmilla, Hiltunen toteaa.