Sähköautoveikkauksen tulos: Tänä vuonna sähköautokanta lähes tuplaantuu

6.3.2020

Sähköteknisen Kaupan Liitto ry ja Hyvinvointia sähköllä – Visio 2030 -hanke järjestivät alkuvuodesta sähköautojen määrän kehitystä koskevan, kaikille avoimen veikkauksen.

Vastaajat ennustivat sähköautojen määrän tänä vuonna lähes kaksinkertaistuvan 54 000 autoon. Ennusteiden keskiarvo oli 54 099 ja mediaani 50 000.

Viime vuoden lopun 30 000 sähköautosta vajaa 5 000 kpl eli 16 prosenttia oli täyssähköautoja. Keskimäärin niiden osuuden ennustettiin kasvavan tänä vuonna 22 prosenttiin sähköautokannasta.

Viiden vuoden päästä eli 2025 lopussa veikkaajat keskimäärin ennustivat sähköautojen määräksi 177 000. Niistä 37 prosenttia olisi täyssähköautoja. Nykytilanteeseen verrattuna sähköautoja olisi kuusinkertainen määrä.

Kymmenen vuoden päästä Suomessa on sähköautoja 14-kertaisesti nykymäärä eli 415 000, jos veikkaajien keskimääräinen ennuste osoittautuu oikeaksi. Mediaaniarvaus vuoden 2030 lopun tilanteeksi oli 300 000 sähköautoa. Täyssähköautojen osuudeksi keskimäärin ennustettiin 74 prosenttia (mediaani 50 prosenttia).

Veikkaukseen osallistui kaikkiaan 170 vastaajaa.

Vuotta 2020 koskevan ennustuksen voittajalle on tiedossa helmikuussa 2021 maineen ja kunnian lisäksi 200 euron arvoinen lahjakortti.