Sähkömessut esittelee uusimmat ratkaisut ja ajankohtaisimmat aiheet

Sähkömessut esittelee uusimmat ratkaisut ja ajankohtaisimmat aiheet

24.1.2024

Sähköala kokoontuu helmikuun alussa 7.-9.2.2024 Sähkö Valo Tele AV -ammattilaistapahtumaan messu- ja tapahtumakeskus Paviljonkiin. Joka toinen vuosi Jyväskylässä järjestettävät messut tarjoaa kattavan katsauksen alan ajankohtaisimpiin teemoihin.

Pohjoismaiden suurin sähköalan ammattitapahtuma houkuttelee näytteilleasettajia ja kävijöitä kaikkialta Suomesta sekä muista Pohjoismaista. Yli 250 näytteilleasettajaa edustavat kattavasti alan tuotteita, ratkaisuja ja palveluja. Koko alan kattavasta mittakaavasta kertoo myös, että kyseessä on vuoden suurin valaistusalan tapahtuma Suomessa.

Sähköistymisen merkitys yhteiskunnassa kasvaa, ja se on noussut ratkaisevaksi tekijäksi edetessämme kohti kestävää kehitystä ja hillitessämme ilmastonmuutosta. Tämän keskiössä on muun muassa liikenteen sähköistyminen, energiamurros, sähkön kulutusjousto ja älykkäät ohjausjärjestelmät.

Nämä kaikki teemat ovat vahvasti edustettuina messuilla niin ohjelmassa kuin yritysten osastoilla. Sähkömessut tarjoaa uusinta tietoa esimerkiksi urakoitsijoille, suunnittelijoille, teollisuudelle ja kiinteistönomistajille.

- Yksi alan kuumista aiheista on tieliikenteen sähköistyminen, joka tarjoaa valtavat mahdollisuudet niin latausinfran laite- kuin palvelutoimittajille. Halusimme nostaa aihetta esiin luomalla näyttävän sähköautoalueen keskelle näyttelyhallia, jossa autojen maahantuojat esittelevät uusimmat sähköautomallinsa”, Mennala kertoo.

Alan ajankohtaisimmat teemat ovat esillä Sähkömessujen keynote-puheenvuoroissa. Liikenteen sähköistymistä omissa puheenvuoroissaan avaavat Kempowerin Timo Kenttälä, Autotuojat ja -teollisuus ry:n Tero Kallio ja sähköturvallisuusasiantuntija Vesa Linja-aho. 

Sähköistymisen myötä tekoäly ja kyberturvallisuuden teemat ovat nousseet merkittäviksi aiheiksi. Näihin näkökulmaa antaa With Securen Mikko Hyppönen. Messuilla kuullaan myös Granlundin Asta Auteloa, joka on pitkän linjan energiajohtamisen osaaja ja vaikuttaja. SAMKin Marko Ylinen puolestaan avaa puheenvuorossaan aurinkosähköjärjestelmän asennuksen mahdollisuuksia ja haasteita.

Yhteiskunnan sähköistymisen myötä ala tarvitsee uutta innovaatio-osaamista. Tärkeä osa tätä on sähköalan merkityksen korostaminen tulevaisuuden osaajille. Sähkömessut avaakin alan näkymät opiskelijoille sekä työnhakijoille ja esittelee kerralla kokonaiskuvan alan tarjoamista mahdollisuuksista. Tutustumista ohjaa Opiskelijoiden messupolku, joka saattaa yhteen uudet osaajat ja työnantajat.

Kollegoiden tapaaminen, verkostoituminen ja innovatiivisiin ratkaisuihin tutustuminen päivittävät omaa osaamista ja sitä kautta parantavat yrityksen tuottavuutta.

- Sähköala laajenee nopeasti ja messuilla on paljon uusia näytteilleasettajia, teknologiaa ja ammattilaisia. Ihmisten välinen tapaaminen on perusta liiketoiminnan kasvulle ja osaamisen kehittämiselle, joille Sähkö Valo Tele AV -messut tarjoaa parhaat mahdolliset puitteet”, kertoo vuodesta 1998 Sähkömessujen myyntijohtajana toiminut Ilari Tervakangas.

Sähkömessuille on maksuton sisäänpääsy rekisteröitymällä kävijäksi ja työnantaja voi saada messupäivästä veroetua koulutusvähennyksen muodossa. Tapahtuma järjestetään kahden vuoden välein eli tämän vuoden messujen jälkeen seuraavan kerran helmikuussa 2026.

Tutustu näytteilleasettajiin

Rekisteröidy kävijäksi