Sähköpotkulaudat palaavat pian kaduille

17.3.2022

Mikromobiiliyritys Voi Technology palauttaa sähköpotkulautansa talvitauolta jälleen toimintaan maalis-huhtikuussa. Potkulaudat olivat pois käytöstä runsaan lumen ja jäisten pyöräteiden vuoksi.

Sähköpotkulaudoilla on tehty Suomessa jo miljoonia matkoja ja varsin uutena liikennemuotona niiden turvallisuus on puhuttanut paljon.

Sähköpotkulaudat luokitellaan liikenteessä kevyiksi sähköajoneuvoiksi, ja niiden käyttäjiä koskevat samat säännöt kuin pyöräilijöitä. Näin ollen esimerkiksi jalkakäytävällä ajaminen potkulaudalla on ehdottomasti kielletty. 

Voin Voiager 4 -sähköpotkulautamallissa ja aivan uudessa Voiager 5:ssä on suuntavilkku. Voin Suomen maajohtaja Reetta Alastalo toivoo, että käyttäjät hyödyntävät tätä turvallisuusominaisuutta mahdollisimman paljon.

Voaiger 5:ssä on lisäksi aiempaa suurempi etupyörä ja renkaan urasyvyyttä on lisätty turvallisuuden parantamiseksi.  Aiempaa suurempi iskunvaimennus takaa tasaisen ajon myös epätasaisilla pinnoilla. Lisäksi tien ja sähköpotkulaudan välistä korkeutta on lisätty, minkä ansiosta lauta kulkee tasaisemmin myös kuoppien yli. Lisäksi uuden mallin jarruja on entisestään tehostettu. Uusi malli tulee aluksi Helsinkiin.

Käyttäjä voi kerrata liikennesääntöjä esimerkiksi Voin liikennekoulun kautta osoitteessa: https://ridelikevoila.com/.

Reetta Alastalo on Voin Suomen maajohtaja.