Samu Paukkunen Fortumin geopolitiikasta ja resilienssistä vastaavaksi johtajaksi
8.5.2026
Fortum nimittää Samu Paukkusen geopolitiikasta ja resilienssistä vastaavaksi johtajaksi kesäkuun alusta alkaen. Nimityksellä Fortum vahvistaa kykyään toimia yhä monimutkaisemmassa geopoliittisessa toimintaympäristössä sekä parantaa toimintansa ja arvoketjujensa resilienssiä.
Tehtävässään Paukkunen analysoi geopoliittisten kehityskulkujen ja niiden vaikutuksia energia alaan, kriittiseen infrastruktuuriin ja yritysten resilienssiin. Hänen työnsä tukee Fortumin strategista päätöksentekoa, varautumista ja pitkäjänteistä toimintavarmuutta.
Paukkunen siirtyy Fortumiin Ulkopoliittisesta instituutista, jossa hän toimi apulaisjohtajana. Hän on aiemmin työskennellyt Naton ilmasto ja energiaturvallisuuden johtajana vastuualueenaan energiaturvallisuus, ilmastonmuutokseen liittyvät turvallisuusriskit sekä kriittisen vedenalaisen infrastruktuurin suojaaminen. Lisäksi hän on toiminut useissa vastuullisissa tehtävissä Suomen kansallisen turvallisuuden alalla.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita