Seppo Kuula Cloud1:n toimitusjohtajaksi
5.6.2024
Kokenut teknologia-alan kasvuyhtiöiden johtaja, tekniikan tohtori Seppo Kuula on nimitetty tietohallintayhtiö Cloud1:n toimitusjohtajaksi. Hän aloittaa uudessa tehtävässään elokuussa.
Kuula on johtanut aikaisemmin menestyksekkäästi muun muassa Siili Solutionsin, Enfon ja Unikien kasvua. Hän on toiminut viimeiset 1,5 vuotta tekoäly-yhtiö Silo AI:n palveluliiketoiminnan johtajana.
Cloud1 tavoittelee kasvua Pohjoismaiden johtavaksi yritystekoälyjärjestelmien ja erityisesti Microsoftin teknologiaan perustuvien data-alustojen sekä datanhallinnan ratkaisujen soveltajaksi ja integraattoriksi.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita