SIL-Opiskelijakilpailu ratkennut

23.1.2020

SIL-Opiskelijakilpailu ratkennut: Tampereen ammattikorkeakoulu vei voiton

Sähköinsinöörit - SILin järjestämä Opiskelijakilpailu on ratkennut. Voiton ja 10 000 euron palkinnon vei Tampereen ammattikorkeakoulun joukkue. Kilpailussa etsittiin ratkaisuja olemassa olevien rakennusten energiatehokkuuden parantamiseksi.

Sähköinsinöörit - SILin organisoiman Opiskelijakilpailun tarkoituksena oli etsiä ratkaisumalleja, joilla olemassa olevan kiinteistön energiatehokkuutta voidaan parantaa 30 prosenttia. Kilpailuun osallistui kaikkiaan seitsemän eri joukkuetta Tampereen ammattkorkeakoulusta, Aalto-yliopiston Sähkötekniikan korkeakoulusta, Hämeen ammattikorkeakoulusta ja LUT-yliopistosta.

Parhaaksi tuomaristo arvosti Tampereen ammattikorkeakoulusta kootun EcoTaTe@Tamk-joukkueen työn. Työ käsitteli 1980-luvulla rakennettua tiili- ja puurunkoista pientaloa. Viiden hengen joukkueessa sähköistä talotekniikkaa edustivat Lauri Laivoranta, Rami Kotilainen ja Janne Pirkkanen sekä lvi-talotekniikkaa Juuso Kiviranta ja Niko Kuusisto. Työn ohjasi koulun puolesta Aki Kortetmäki. Palkinnoksi voittajajoukkue saa 10 000 euroa.

Toiseksi parhaaksi työksi valittiin niin ikään Tampereen ammattikorkeakoulusta koottu joukkue, Tampereen Mäkiset. Tämä joukkue keskittyi tyypillisen, vanhan toimistorakennuksen energiatehokkuuden parantamiseen. Joukkueeseen kuuluivat sähköisen talotekniikan edustajina Eemeli Koivunen ja Jani Mäkinen sekä lvi-talotekniikkaa edustavat Juha Erholm, Johanna Parviainen ja Toni Piiroinen. Myös tämän työn ohjasi Aki Kortetmäki. Palkinnoksi joukkue sai 5 000 euroa.

Pronssia ja 2 500 euron palkinnon kisassa otti Aalto-yliopiston Dream Team -joukkue. Joukkueeseen kuuluivat Laura Remes ja Felix Rydman Sähkötekniikan korkeakoulusta sekä John Remes Kemiantekniikan korkeakoulusta. Työn ohjasi Heikki Ihasalo. Myös Dream Team käsitteli työssään tyypillistä omakotitaloa, mutta lähestymiskulma oli erilainen voittajajoukkueeseen verrattuna.

Kilpailun tukijajärjestöt olivat STEK, STK-liitto, SESKO, NSS ja Talteka sekä Sähköinsinöörit - SIL:n yritysjäsenistä ABB, Ahlsell, Ensto, Rexel, ja Schneider Electric.

SIL-Opiskelijakilpailun tuomaristossa olivat puheenjohtajana Timo Kekkonen (STEK) ja jäseninä Juhani Hyvärinen (Talteka), Kari Kaleva (Granlund Oy) ja Jaakko Ketomäki (Motiva). Tuomariston sihteerinä toimi Sähköinsinöörit - SILin Ilkka Manner.

SILin tavoitteena oli kilpailun avulla innostaa opiskelijoita kokonaisvaltaiseen talotekniikka-ajatteluun. Työelämässä sähköinsinööri joutuu usein vetämään kokonaisvaltaisia projekteja. Kilpailuun osallistuneissa ryhmissä oli mukana niin sähkö- kuin talotekniikan taitajiakin.

Parhaaksi tuomaristo arvosti Tampereen ammattikorkeakoulusta kootun EcoTaTe@Tamk-joukkueen työn.

Toiseksi parhaaksi työksi valittiin niin ikään Tampereen ammattikorkeakoulusta koottu joukkue, Tampereen Mäkiset.

Pronssia kisassa otti Aalto-yliopiston Dream Team -joukkue.
 

Lisätietoja:
Jouni Kekäläinen, hallituksen pj. SIL, puhelin 050 010 0973, jouni.kekalainen(at)se.com
Ilkka Manner, tuomariston sihteeri, puhelin 045 649 2415, ilkka.manner(at)elisanet.fi
Marko Vuorio, toiminnanjohtaja SIL, puhelin 045 604 2121, marko.vuorio(at)sil.fi