SRV käynnistää merkittävät energiansäästötoimenpiteet työmaillaan
7.10.2022
SRV käynnistää merkittävät energiansäästötoimenpiteet työmaillaan
Työmaan tehokas lämmönkäyttö on osa SRV:n elinkaariviisasta strategiaa, mutta osana valtakunnallista energiansäästökampanjaa SRV vahvistaa toimenpiteitään energiankulutuksen vähentämiseksi. Toimenpiteet koskettavat niin rakentamisen energiankulutuksen vähentämistä kuin energiatehokkuuden parantamista.
SRV tavoittelee tulevan talven aikana yli kymmenen prosentin vähennystä lämmityksen energiakulutukseen. Tavoitteet toteutetaan vähentämällä lämmitykseen käytettävää energiaa, parantamalla työmaiden energiatehokkuutta ja ohjaamalla energiankulutusta tarpeenmukaisesti. SRV:n energiankulutus vuonna 2021 oli noin 30 000 megawattituntia.
Käytännön tasolla energiankulutusta vähennetään ohjaamalla tilojen tarpeenmukaista energiankulutusta muun muassa laskemalla työmaatoimistojen ja kiinteiden toimipaikkojen päivälämpötilaa vähintään yhdellä asteella ja yölämpötilaa viidellä asteella. Rakenteilla olevan rakennuksen työnaikaista suojausta, lämmitystä, kuivatusta ja olosuhdehallintaa tehostetaan esimerkiksi kehittämällä ennakkosuunnittelua ja parantamalla sääsuojauksen laatua. Lisäksi työmailla otetaan maa- ja kaukolämpö käyttöön mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Uudet parakit ja kalustot päivitetään energiatehokkaimmiksi.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa