Latauslaitteiden myynti hiljeni alkuvuodesta 2023

3.5.2023

Kiinteistöihin asennettavia sähköauton peruslatauslaitteita myytiin vuoden ensimmäisellä neljänneksellä 4080 kappaletta, mikä on 46 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samalla ajanjaksolla. Sähköteknisen kaupan liiton (STK) tilasto kertoo, että peruslatauksen pienin teholuokka 3,7 kW hupeni eniten, ja 22 kW-tehoisiakin myytiin reilut 50 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden alussa. 11 kW lataustehon laitteiden myyntimäärä sentään kasvoi 1,57 prosenttia ensimmäisellä kvartaalilla.

- Taloyhtiöissä on saatu tuta korkojen, energian hinnan ja urakointihintojen nousu. En ihmettele, jos vastikkeita hillitsevät energiatehokkuusinvestoinnit tuntuvat nyt ensisijaisilta verrattuna siihen, että panostetaan asukkaiden arkea helpottaviin latauspisteisiin, STK:n toimitusjohtaja Sallamaari Muhonen arvelee. 

ARA-tukea on haettu 5440 latauspisteeseen joulukuun puolivälin ja maaliskuun lopun välisenä aikana. Tämä vastaa noin 3,6 prosentin vuosikasvua. ARA:n avointen tukihakemusten tilastosta näkee, että esimerkiksi Uudellamaalla, Pirkanmaalla ja Pohjois-Savossa on jätetty viimevuotista vähemmän tukihakemuksia latauspisteiden rakentamiseen. Tähän mennessä eniten ARA-tuella rakennettuja pisteitä on odotetusti Uudellamaalla, ja prosentuaalisesti kasvu on alkuvuodesta ollut huiminta Pohjanmaalla ja Etelä-Savossa, joissa lähtötilannekin oli vaatimaton.

Latauspisteiden tarve on ilmeinen, sillä ensimmäisellä vuosineljänneksellä rekisteröitiin huima määrä täyssähköautoja: peräti 56 prosenttia ensirekisteröinneistä eli 8 120 autoa. Täyssähkö- ja hybridiautojen määrä liikenteessä kasvoi alkuvuonna 14 592 autolla ja oli maaliskuun lopussa yhteensä 163 519 sähköautoa. 

-  Suomessa on käytettävissä päästötöntä kotimaista sähköä ja älykästä latausta, joten edellytykset sekä henkilö- että raskaan liikenteen sähköistymiselle - ja samalla päästövähennyksille - ovat erinomaiset, Muhonen painottaa.

- Viestimme hallitusneuvottelijoille on, että ARA-avustuksia kannattaa jatkaa. RePowerEU-päätökset ohjasivat elpymis- ja palautumistukivälineeseen 112 miljoonaa euroa, joista suomalaisten taloyhtiöiden haettavaksi kannattaisi kyllä varmistaa osansa.  Kotilatausta tullaan aina tarvitsemaan, vaikka julkinen latausinfrakin etenee. Latauslaitteiden ja niitä ohjaavien latausjärjestelmien tulisi olla käytettävissä kaikkialla, missä autoja toistuvasti pysäköidään, STK:n Muhonen sanoo.

STK ry:n myyntitilasto kerätään 18 latauslaitteita valmistavien ja toimittavien yritysten tiedoista. Pikalatauspisteiden kauppa on tämän tilaston ulkopuolella.