STT sai Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustuksen
26.10.2022
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt tämänvuotisen Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustuksen Suomen Tietotoimistolle. Kesällä verkkohyökkäyksen kohteeksi joutunut STT sai kiitosta avoimesta tiedon jakamisesta.
STT joutui kiristyshaittaohjelmalla tehdyn verkkohyökkäyksen kohteeksi heinäkuun lopulla. STT julkaisi ensimmäisen tiedotteen verkkohyökkäyksestä jo sitä seuranneena päivänä, ja kertoi aiheesta vielä useamman kerran tilannekuvan selkiytyessä.
Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustus myönnetään esimerkillisestä tietoturvaa edistävästä työstä. Traficomin pääjohtajan Kirsi Karlamaan mukaan STT viesti siihen kohdistuneesta hyökkäyksestä avoimesti siinä laajuudessa, mikä on ollut mahdollista ja perusteltua. Karlamaan mukaan STT:n toiminta julkisuudessa ja myös sen ulkopuolella on auttanut muita organisaatioita suojautumaan kyberhyökkäyksiltä ja suunnittelemaan entistä paremmin niistä toipumista.
Toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen kertoo olevansa iloinen siitä, jos STT:n toiminta taannoisessa kriisitilanteessa voi olla muille organisaatioille avuksi kyberhyökkäyksiin varautumisessa.
- Tämä tunnustus kuuluu koko henkilöstöllemme yhdessä, koska jokaisen panosta tarvittiin iskusta selviämiseen. Kiitämme lämpimästi Traficomia tunnustuksesta.
Hyökkäyksen aiheuttamien vahinkojen rajaamisessa ja korjaavissa toimenpiteissä tarvittiin yhteistyötä ja ratkaisukeskeistä asennetta, kertoo STT:n tietohallintopäällikkö Tuomas Venho.
- Uutistoimisto on organisaationa sellainen, että sen DNA:ssa on kyky reagoida nopeasti erilaisiin tilanteisiin. Tämä voimavara on erityisen tärkeä, kun jotain tällaista tapahtuu.
STT teki verkkohyökkäystä seuranneena päivänä ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle. Hyökkäyksestä ilmoitettiin myös Kyberturvallisuuskeskukselle ja tehtiin poliisille rikosilmoitus.
Hyökkäyksen tekijäksi ilmoittautui LV-niminen ryhmä, joka esitti STT:lle lunnasvaatimuksia. STT ei ole vastannut vaatimuksiin. Poliisin esitutkinta tietomurrosta ja tietojärjestelmän häirinnästä on yhä kesken.
Tietoturvan suunnannäyttäjä -tunnustus jaettiin nyt seitsemättä kertaa. STT:n toimitusjohtaja Kimmo Laaksonen, vastaava päätoimittaja Minna Holopainen ja tietohallintopäällikkö Tuomas Venho vastaanottivat tunnustuksen Traficomin Kyberturvallisuuskeskuksen ja Huoltovarmuuskeskuksen järjestämässä Tietoturva 2022 -seminaarissa Helsingissä lokakuussa.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa