Suomen korkein savupiippu kaatuu Kristiinankaupungissa

15.10.2020


Kuva: Kai Tirkkonen

PVO-Lämpövoima Oy:n voimalaitosalueelta Kristiinankaupungissa kaadettiin lokakuun alussa Suomen korkein savupiippu. Vuonna 2015 toimintansa lopettanut voimalaitos oli Pohjolan Voiman viimeinen yksinomaan sähköä tuottava ns. lauhdevoimala.

Kivihiiltä ja öljyä polttaneista lauhdevoimaloista luopuminen on ollut yhtiölle merkittävä askel kohti hiilidioksidineutraalia energiantuotantoa.

- Vuonna 1983 rakennetun voimalaitospiipun kaatuminen on paitsi valtava kaupunkikuvallinen muutos myös lopullinen sinetti yhden tuotantomuodon päättymiselle. Liki 160 metriä korkean piipun purku symboloi energia-alan valtavaa murrosta ja määrätietoista siirtymää kohti vähäpäästöistä energiantuotantoa. Tässä työssä Pohjolan Voima ja PVO-Lämpövoima ovat olleet edelläkävijöitä, sanoo Pohjolan Voima Oyj:n toimitusjohtaja Ilkka Tykkyläinen.

Kivihiiltä ja öljyä polttoaineena käyttäneen voimalaitoksen toiminta päättyi kannattamattomana vuonna 2015. Piippua ympäröivien laitosrakennusten purku on alkanut jo kesäkuussa 2020. Purkutyöt saatetaan loppuun vuoden 2021 aikana.

Lauhdevoimalaitoksista luopuminen on merkittävä askel Pohjolan Voiman tavoitellessa hiilidioksidineutraalia tuotantoa. Pohjolan Voiman osuus Suomen sähköntuotannosta on lähes 20 prosenttia, ja jo nyt se on 95-prosenttisesti hiilidioksidineutraalia.

Pohjolan Voiman tavoitteena on 99-prosenttisesti hiilineutraali sähköntuotanto vuoteen 2025 mennessä. Lämmöntuotannon hiilineutraaliustavoite on 85 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.

Ennen Kristiinankaupungin voimalaitoksen purkua PVO-Lämpövoima on purkanut Porin Tahkoluodosta vuonna 1976 valmistuneen kivihiilivoimalaitoksensa. Tahkoluodon ja Kristiinankaupungin voimalaitosten sähköntuotanto loppui kannattamattomana vuoden 2015 kesäkuussa. Kotkan Mussalon maakaasua ja kivihiiltä polttoaineena käyttänyt voimalaitos purettiin samana vuonna.