Suomesta haetaan yli 325 miljoonaa euroa EU-rahoitusta liikennehankkeille

22.1.2024

Suomen valtio ja muut toimijat hakevat Verkkojen Eurooppa -ohjelman (Connecting Europe Facility, CEF) liikenneohjelmasta rahoitustukea yhteensä noin 325,13 miljoonaa euroa 21 liikennehankkeelle. Valtio hakee rahoitusta 11 hankkeelle yhteensä 67,2 miljoonaa euroa ja muut valtion hankkeisiin osallistuvat toimijat 39,7 miljoonaa euroa. Lisäksi yksityiset toimijat hakevat 10 hankkeelle yhteensä 218,22 miljoonaa euroa. Valtion hankkeet ovat joko jatkoa aiemmin päätetyille hankkeille tai hallitusohjelmassa päätettyjä. Valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta puolsi hakemuksia 18.1.2024.

EU:n tukirahoitusta on tarjolla tällä hakukierroksella noin 7 miljardia euroa etenkin kestävän liikenteen hankkeille, joissa rakennetaan ja parannetaan Euroopan liikenneinfrastruktuuria. Euroopan komissio edellyttää kansallista rahoitusta 50–70 prosenttia hankkeen kokonaiskustannuksista.

Valtio hakee rahoitusta raide- ja älyliikenteen hankkeille. Valtion 11 hankkeelle haetaan rahoitusta 106,9 miljoonaa euroa. Tästä valtion osuus on noin 67,2 miljoonaa euroa ja muiden toimijoiden noin 39,7 miljoonaa euroa.

Eniten rahoitusta haetaan Espoon kaupunkiradan rakentamiseen. Espoon kaupunkirata on ensimmäinen vaihe Helsingin ja Turun välisen nopean junayhteyden hankkeessa.

Raideliikenteen osalta valtio hakee rahoitusta myös Riihimäen ja Tampereen välisen radan suunnitteluun, Tampereen henkilöratapihan rakentamiseen, pääradan parantamiseen Hyvinkään ja Riihimäen välillä, Karjalan radan suunnitteluun Imatran ja Joutsenon välillä, Tampere–Jyväskylä-radan suunnitteluun sekä Savonradan nopeuden ja kapasiteetin noston suunnitteluun.

Lisäksi rahoitusta haetaan Digirata-hankkeelle, jossa varustellaan Tampereen ja Porin välinen rataosa eurooppalaisella rautatieliikenteen hallintajärjestelmällä (European Rail Traffic Management System, ERTMS).

Valtio hakee rahoitusta myös älyliikenteen hankkeille, joilla kehitettäisiin älykkäitä liikennejärjestelmiä maanteillä ja meriväylillä.

Euroopan komission rahoituksen hakuaika päättyy 30.1.2024. Komission alustavan ilmoituksen mukaan rahoituspäätökset tehdään kesä-heinäkuussa 2024.