Tampereella älykaupunkia rakennetaan ihminen edellä

26.10.2022

Digitalisaatiota rohkeasti hyödyntävä Tampere parantaa asukkaidensa arkea tuomalla älykkäät dataratkaisut osaksi kaupungin perustoimintaa. Lopputuloksena syntyy elinvoimaisempi sekä turvallisempi kaupunki.

Kaupunkien digitalisoituminen mullistaa asukkaiden arkea. Jatkuvasti kehittyvät digitaaliset ratkaisut muokkaavat työnkuvia, monipuolistavat liikkumisen tapoja sekä luovat edellytyksiä kestävämmälle asumiselle. Älykkäisiin teknologioihin nojaavassa kaupunkikehityksessä ei ole kuitenkaan kyse vain uusien teknologioiden hyödyntämisestä, vaan ennen kaikkea asukkaiden ja yritysten arkea sujuvoittavista palveluista. 

– Data ja tekoäly mahdollistavat tiedolla johtamisen, mutta toiminnan keskiössä on aina ihminen, Tampereen kaupungin kasvupalvelujohtaja Irene Impiö summaa. 

Aktiivisesta älykaupunkikehityksestään sekä Suomessa että kansainvälisesti tunnetun Tampereen tavoitteena on tehdä asukkaidensa parhaaksi toimivasta datasta kiinteä osa kaupungin perustoimintoja. Siksi älykaupunkia rakennetaan tiiviissä yhteistyössä asukkaiden, yritysten ja kolmannen sektorin kanssa. 

Elinvoimaekosysteemi ennakoi osaajien tarpeet 

Data avaa lukuisia mahdollisuuksia kaupungin elinvoimaisuuden ja kilpailukyvyn parantamiseen. Tampereella perinteinen näkemys kaupungin tarjoamista yrityspalveluista onkin laajennettu niin yritysten, työnantajien kuin osaajien muuttuviin tarpeisiin vastaaviksi elinvoimapalveluiksi. Oivallinen esimerkki Tampereen elinvoimapalveluiden uraauurtavasta kehitystyöstä on teknologiayritys HeadAI:n kanssa toteutettu virtuaalinen, synteettistä työnhakijadataa käyttävä osaajavaranto. 

Kaupungin tavoitteena on jalostaa dataa myös yritysten päätöksenteon tueksi ja palvelupolkujen tehostamiseksi. 

– Palveluita on paljon, minkä vuoksi yritykset kokevat usein tulevansa juoksutetuksi luukulta toiselle. Datan avulla yrityksille voidaan tarjota ehdotuksia hyväksi todetuista, myönteistä kehitystä aikaansaaneista palvelupoluista, Impiö taustoittaa. 

"Datan avulla yrityksille voidaan tarjota ehdotuksia palvelupoluista."

Taustalla on ajatus datan mahdollistamasta yritysten tarpeiden tunnistamisesta ja yksilöidymmistä palvelukokonaisuuksista. 

– Valtavat, yrityksen kokoon perustuvat massasegmentoinnit ja keskiarvovastaukset eivät kerro yritysten todellisista tarpeista juuri mitään. Tunnistamalla alueen yritysten oletettuja ja ennakoituja palveluntarpeita yrityksille on mahdollista kohdentaa räätälöityjä palveluita, Impiö kuvailee. 

Data vahvistaa asukkaiden turvallisuutta 

Teknologia on avain myös turvallisempaan kaupunkiarkeen. Tampereella turvallisuusteknologia näkyy muun muassa Keskustorin ja Ratinan välille asennettuna opastavana valaistuksena. Valaistus on osa SURE-ratkaisua, jonka myötä kaupunki otti käyttöönsä myös reaaliaikaista tietoa kaupunkiympäristöstä tuottavan teknologiaratkaisun. 

Tapahtumien ihmis- ja liikennevirtojen muutoksista raportoiva tilannekuva-alusta avustaa viranomaisten ja suurtapahtumien turvallisuusvastaavien työtä – tietysti kansalaisten yksityisyyttä kunnioittaen. 

– Lisäksi tuemme tapahtumakävijöiden liikkumista turvallisuuskartan muodossa. Kartta toimii matkapuhelimessa oman liikkumisen tukena ja kertoo visuaalisesti tapahtuma-alueiden sijainnit ja sisäänkäynnit, suositeltavat ja vaihtoehtoiset kävelyreitit sekä muun muassa liikenteen poikkeusjärjestelyt, Eurooppalaisen turvallisuushanke Suren projektipäällikkö Anniina Autero kertoo. 

Kaupungin arjessa näkyvä teknologia näyttää suuntaa tulevaisuudelle. 

– 2030-luvun kaupunkilaisen elämä tulee olemaan hyvin erilaista kuin nykypäivänä. Data ja tekoäly ovat tulevaisuudessa vahvasti mukana arjessa ja sujuvoittavat asioiden hoitamista, Tampereen Elinkeino- ja palvelualueen johtaja.

(teksti Saana Lehtinen,  kuva Tampereen kaupunki)

Teknologia antaa meille valtavasti mahdollisuuksia edistää arjen sujumista. Moni mieltää, että teknologia on hyvin kaukana ihmisestä. Oikein käytettynä se kuitenkin auttaa toimimaan ihmislähtöisemmin ja tukemaan kaupunkilaisten arkea, toteaa Älykaupunki kaupunkilaisille -kehitysohjelman ohjelmapäällikkö Outi Valkama.