Teemu Koskela johtamaan Oulun Energian kiertotalousliiketoimintaa
2.2.2021
Kauppatieteiden maisteri Teemu Koskela on valittu Oulun Energia Oy:n kiertotalousjohtajaksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.4.2021. Hän siirtyy tehtävään KPA Unicon Groupista, jossa hän on toiminut varatoimitusjohtajana ja vastannut projektiliiketoiminnasta, myynnistä ja asiakkuuksista.
Teemu Koskelalla on vahva kokemus liiketoiminnan johtamisesta, kansainvälisestä kasvusta sekä kumppanuusverkostojen rakentamisesta. Hän on toiminut pitkään uusiutuvan energian ja kiertotalouden periaatteita hyödyntävien hankkeiden parissa niin Suomessa kuin ulkomailla.
Oulun Energian merkittävinä tavoitteina ovat hiilineutraali energiantuotanto sekä johtava asema Pohjois-Suomen kiertotaloustoimijana.
Tuotteiden ja materiaalien jälleenkäytön ja kierrätettävyyden osalta ei tehdä vielä tarpeeksi.
- Tässä asiassa otetaan ensi askelia ja Oulun Energia lähtee siihen edelläkävijän roolissa. Tämän vuoksi näen yhtiölle laajempiakin kehitysmahdollisuuksia kiertotaloudessa valtakunnallisesti ja jopa kansainvälisesti, sanoo Koskela.
Uutiset
Sähköala valitsee jälleen Vuoden sähköauton®Vuoden sähköauto julkistetaan 14.11.2026 Sähköisen liikenteen päivä -tapahtumassa
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti