Tekoäly haastaa kyberturvatekemisen

30.1.2019

- Kaikkien tuotteiden ja palveluiden tulee olla oletusarvoisesti turvallisia ja selviytyä omillaan, sillä palomuurit ja estävät toimenpiteet ovat pian historiaa. Salasanat ovat hankalia ja epäluotettavia, onneksi niiden aikakausi on nyt oh. Kyberturvaregulaatio on välttämätöntä ja ainut mahdollinen vaihtoehto digitaalisen yhteiskunnan mahdollistamiseksi, sanoo Nixun toimitusjohtaja Petri Kairinen. Nixu täytti 30 vuotta joulukuussa.

Kairisen mukaan useassa yrityksessä tekoälyn hyödyntäminen liiketoiminnan osana on jo arkipäivää. Näiden ratkaisujen turvaaminen on silti yksi merkittävistä haasteista tulevina vuosina.

- Ilmiö on teknologian kehittyessä toistunut kerta toisensa jälkeen. Uutta innovaatiota seuraa nopean kehityksen aika, jonka jälkeen teknologioiden vakiintuessa turvallisuus ja luotettavuus nousevat avainasemaan. Kyberturva tuleekin olemaan yksi tekoälyn keskeisimmistä haasteista.

Tulevaisuudessa myös kyberturvatekeminen tulee vääjäämättä muuttumaan tekoälyn myötä. Nixun ja eritoten kyberturvallisuuden kannalta on ainoastaan positiivinen asia, että tietynlainen tekeminen voidaan jatkossa automatisoida ja kyberturva-ammattilaisten osaaminen keskittää asioihin, joita ei voi tekoälyllä ratkaista.

- Maailma on muuttunut peruuttamattomasti yhteiskunnan digitalisoituessa ja kyberuhkien samalla muuttaessa muotoaan. Kaikkien muutosten keskellä ajattelumme kulmakivi on Nixussa, että turvallinen digitaalinen muutos on mahdollista, sanoo Kairinen.

Yhdenmiehenyritys Nixu, joka perustetiin 30 vuotta sitten Espoon teknillisen korkeakoulun laboratoriossa, tarjoaa nykyisin asiakkailleen maailmanlaajuisesti kyberturvapalveluita yli 350 ammattilaisen voimin Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Romaniassa ja Yhdysvalloissa.