Tekoälyn avulla voidaan ennustaa syöpää verestä

14.12.2022

Tekoäly (AI) voi ennustaa rutiininomaisen verikokeen perusteella, kehittyykö potilaalle syöpä seuraavien 90 vuorokauden kuluessa.

Lillebæltin sairaala, Etelä-Tanskan yliopiston biokemian ja immunologian laitos, Tanskan syöpäjärjestö ja ohjelmistoyhtiö SAS Institute ovat toteuttaneet yhdessä tutkimuksen, jossa hyödynnettiin tekoälyä syöpäriskin ennakoinnissa. Tutkimus on julkaistu lääketieteellisessä Clinical Chemistry and Laboratory Medicine -julkaisussa.

- Uuden menetelmän avulla voimme nopeasti tunnistaa, onko potilaalla riski sairastua syöpään vai ei. Olemme ensimmäisiä maailmassa, jotka ovat käyttäneen tätä tapaa, kliinisen biokemian ja tekoälyn professori Ivan Brandslund Syddansk Universitetista sanoo.

Tutkimus perustuu 6 592 henkilön verinäytteeseen. Ne otettiin yli 18-vuotiailta, jotka olivat saaneet lähetteen yleislääkärin syöpätutkimukseen viimeisten 12 vuoden aikana.

Tulokset osoittavat, että tekoälymallilla oli yhtä hyvät, tai paremmat edellytykset ennakoida potilaiden riskiä sairastua syöpään, kuin perinteisemmällä logistisella regressioanalyysillä (LR).

Tekoälyn tuottamat riskipisteet voivat osoittautua arvokkaaksi työkaluksi kliinisessä päätöksentekoprosessissa. Yleislääkäri saa tulokset verikokeista jo saman päivän aikana ja ne kertovat, potilaan riskin sairastua.  

Tutkijoiden mukaan tekoälymalli helpottaa kliinistä päätöksentekoa. Se kertoo, tuleeko oireilevalle potilaalle tehdä nopeasti laajat diagnostiset testit vai voidaanko niiden kanssa vielä odottaa.

- Tekoälyyn pohjautuvalla menetelmällä voimme arvioidemme mukaan tunnistaa noin 40–45 prosenttia potilaista, joita ei tarvitse lähettää laajoihin syöpätutkimuksiin, Brandslund toteaa.

Menetelmä ei luonnollisesti ole sataprosenttisen varma. Jos potilaalla on analytiikan perusteella 90 prosentin riski sairastua, Brandslundin mukaan virhemarginaali on noin +/- 5 prosenttia.

Maailman suurimpiin analytiikkataloihin kuuluva SAS Institute on osallistunut tutkimukseen tuottamalla tarvittavaa analytiikka- ja algoritmityötä.