Telia ja Wolt uudistavat elektroniikan ostamista – tuotteet kotiovelle tunnissa
Telia ja Wolt uudistavat elektroniikan ostamista – tuotteet kotiovelle tunnissa
24.10.2025
Telia on Suomessa ainoa operaattori, joka tarjoaa tuotteitaan Woltin alustalla. Toimitukset tapahtuvat nyt kaikista Telia Kaupoista lähialueille. Mahdollisuus elektroniikan tilaamiseen nopealla toimituksella on uutta monilla paikkakunnilla, kuten Jyväskylässä, Mikkelissä ja Lahdessa.
- Tarjoamme asiakkaillemme ketterän tavan saada tarvitsemansa digilaitteet ja tarvikkeet pikaisesti kotiin. Nopea toimitus on asiakkaille tärkeä erilaisissa arjen tilanteissa. Yhteistyö Woltin kanssa on meille tärkeä askel, kun haluamme kehittää yhdessä digitaalisen ostamisen mahdollisuuksia, sanoo Telian kuluttajaliiketoiminnan johtaja Tuula Heikkinen.
Pilottivaiheessa Woltin sovelluksessa oli mukana viisi Telian myymälää, joista asiakkaat tekivät tilauksia kasvavissa määrin ja suosituimmaksi tuotteeksi nousivat latauskaapelit ja Applen AirPods kuulokkeet.
Digitaalinen ostaminen on kasvanut viimeisten vuosien aikana merkittävästi ja Woltin alustalla suuntaus on ruoan lisäksi muilla tuotteilla. Suosituimpia Woltin kautta tilattuja elektroniikkatuotteita ovat erilaiset laturit, kaapelit ja kuulokkeet.
- Jo yli neljännes Woltin tilauksista Suomessa on jotain muuta kuin ravintolaruokaa. Suomalaiset haluavat saada elektroniikan käsiinsä nopeasti. On hienoa, että Telia on mukana tekemässä tästä uudesta arjesta totta, kertoo Wolt Suomen maajohtaja Anna Klaile.

Telian tuotteita voi jo tilata Woltin kautta ympäri Suomea. Telia Kauppoja on yli 40 Helsingistä Rovaniemelle saakka.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita