Telia parantaa mobiilivarmenteen turvallisuutta entisestään
1.9.2026
Mobiilivarmenteen käyttöönotosta tulee syyskuun alussa aiempaa turvallisempaa, kun Telia ottaa käyttöön lisävarmennuksen. Muutoksen tavoitteena on estää tehokkaasti mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyviä petoksia.
Telia tekee muutoksia mobiilivarmenteen aktivointiin ja parantaa mobiilivarmenteen käyttöönoton turvallisuutta. Jatkossa mobiilivarmenteen aktivointi edellyttää tarvittaessa pankkitunnusten lisäksi toisen tunnistautumisen esimerkiksi passilla tai henkilökortilla.
- Olemme havainneet rikollisten kiinnostuneen mobiilivarmenteesta, ja havaitut mobiilivarmenteen väärinkäytökset liittyvät poikkeuksetta eSIM-liittymien käyttöönottoon sekä tunnistautumiseen. Uusi vaihe tunnistautumisessa estää nämä riskit tehokkaasti, Telian petoksentorjuntapäällikkö Antti Turunen sanoo.
Mobiilivarmenteen väärinkäytökset ovat perustuneet siihen, että rikolliset ovat aktivoineet mobiilivarmenteen uhrin nimiin. Tätä on edeltänyt joko verkkopankkitunnusten varastaminen tai uhrin huijaaminen hyväksymään tapahtumia tunnuksillaan. Toisen tunnistautumisvaiheen lisäämisen tarkoitus on estää mobiilivarmenteen käyttöönottoon liittyvät petokset.
- Toistaiseksi lisävarmennus otetaan käyttöön, kun asiakkaalla on käytössään eSIM-liittymä ja ensimmäinen tunnistautuminen tehdään verkkopankkitunnuksilla. Tällöin käyttäjältä pyydetään toinen vahvistus erillisellä biometrisellä tunnistautumisella verkkopalvelussa, Turunen kertoo.
Mobiilivarmenne on ollut käytössä jo yli 15 vuoden ajan ja siihen kohdistuneita väärinkäytöksiä on ollut vuosien aikana erittäin vähän.
- Telia seuraa jatkuvasti tunnistautumistapahtumia, ja teemme aktiivista työtä petosten sekä väärinkäytösten torjumiseksi. Meillä on tarvittaessa mahdollisuus laajentaa ominaisuus myös perinteisiin SIM-kortteihin, Turunen sanoo.
Muutos tulee voimaan syyskuun alussa ja parantaa Telian asiakkaiden turvallisuutta merkittävästi.
Lisävarmennus vaaditaan, kun asiakkaalla on käytössään eSIM-liittymä ja ensimmäinen tunnistautuminen tehdään verkkopankkitunnuksilla. Tällöin käyttäjältä pyydetään toinen vahvistus erillisellä biometrisellä tunnistautumisella verkkopalvelussa.
Käyttöönotto etenee telia.fi sivuilla kahdessa vaiheessa:
1. Ensimmäinen tunnistautuminen: pankkitunnuksilla
2. Toinen tunnistautuminen jollakin seuraavista:
- passi tai henkilökortti
- Hightrust.id
Passi- ja henkilökorttitunnistautumisessa tarkistetaan lisäksi asiakkaan kasvokuva tunnistautumistilanteessa.

Antti Turunen on Telian petoksentorjuntapäällikkö.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita