Tulli pilotoi automatisoitua rajanylitystä

12.8.2021

Tulli aloitti pilotin tavaraliikenteen rajanylityksen automatisoimiseksi Suomen ja Norjan rajalla heinäkuussa 2021. Pilottiprojektissa on tavoitteena kokeilla uusia teknisiä ratkaisuja turvallisen kaupallisen liikenteen sujuvoittamiseksi. Arviolta loppuvuoteen kestävän kokeilun tarkoituksena on tuottaa toimivia malleja tulevaisuuden logistiikkaratkaisuiksi.

Kuva Aku Häyrynen

Pilotti toteutetaan Kivilompolon rajanylityspaikalla. Kokeilussa on uudenlaisia, logistiikan digitalisointiin tähtääviä ratkaisuja tiedonkulkuun, kuljetuksen tietojen tunnistamiseen sekä nopeutettuun rajanylitykseen. Niitä testataan Norjasta Suomeen passitusmenettelyssä saapuvissa kuljetuksissa. Älykkäät teknologiat mahdollistavat tavaran turvallisen liikkumisen ja tehokkaan rajanylityksen.

- Tulli haluaa olla mukana kokeilukulttuuria edistävissä hankkeissa, jotka auttavat meitä tehostamaan työtämme ja edistämään tavarakaupan sujuvuutta. Tavoitteena on, että pilotin jälkeen ratkaisu on monistettavissa laajemmin rajanylityspaikoille, tullipäällikkö Juha Heikkilä kertoo.

Kivilompolon pilotissa mukana ovat Suomen tullin lisäksi muun muassa Norjan tulli sekä teknisten ratkaisujen toimittajat Vediafi, Caverion ja Marshall AI.

Tullin pilotti on osa laajempaa CaaS-yhteistyöhanketta (Corridor as a Service), jossa tehostetaan lohikuljetusten vientiprosessia Norjasta Aasian markkinoille.

Pilotti tehdään Vediafin kehittämällä alustalla, jota käytetään logistiikan palvelujen kehittämiseen ja automatisointiin. Ratkaisuun liittyy aluksi nopeutettu rajanylitys, kuljetuksen reaaliaikainen seuranta sekä tehostettu viestintä Tullin ja kuljettajan välillä.

Tulli kokeilee CaaS-alustaa tiedonkulun tehostamiseksi tulevissa rajanylityksissä. Alustaa hyödyntävät kuljetusyrityksen käyttämä, Vediafin kehittämä ABC-sovellus (automated border crossing), MarshallAIn Tullille kehittämä ylitystapahtuma-järjestelmä sekä MarshallAIn konenäköratkaisu. Yhdessä nämä mahdollistavat etukäteen saatujen, tulliselvitykseen tarvittavien tietojen nopean vertailun rajanylityspaikalla. Kuljetuksen saavuttua rajanylityspaikalle kamerat lukevat kuljetuksen tiedot ja välittävät ne tullivirkailijalle nähtäväksi. Jos tiedot ovat kunnossa, kuljettaja saa luvan jatkaa matkaa. Järjestelmä mahdollistaa tarpeen mukaan tarkempien tietojen kysymisen tai kuljettajan muun ohjeistamisen.

Pilotin arvioidaan kestävän vuoden, minä aikana Tulli kerää tietoa ja kokemuksia järjestelmien toimivuudesta. Jos pilotti onnistuu, automatisoitua rajanylitystä voidaan kehittää laajemminkin rajanylityspaikoilla.