Tuulivoima-alan koulutusta on edistettävä – osaajia tarvitaan kymmeniksi vuosiksi eteenpäin
27.10.2022
Tuulivoima työllistää nyt ja tulevaisuudessa. Alan koulutuksessa on kuitenkin rutkasti kehittämisen varaa kaikilla koulutusasteilla. Suomen Tuulivoimayhdistys ja Energiateollisuus ovat tarttuneet yhteistyöhön tuulivoima-alan eri opintopolkujen sekä tutkintoon valmistavien koulutusohjelmien edistämiseksi ammatillisen koulutuksen osalta. Myös maakuntien koulutuskuntayhtymissä ollaan kiinnostuneita tuulivoiman osaamiskeskuksien perustamisesta.
- Tuulivoima kasvaa kovaa vauhtia, ja sen keskeinen rooli Suomen energiajärjestelmässä vahvistuu entisestään. Alalle tarvitaan tulevina vuosina paljon uusia osaajia vastaamaan tähän nopeaan kasvuun. Vihreä siirtymä tarvitsee tekijänsä eikä osaajapulasta saa muodostua pullonkaulaa, toteaa Energiateollisuus ry:n tuulivoima-asiantuntija Annina Alasaari.
Suomen Tuulivoimayhdistys on mukana edistämässä opintopolkujen toteutumista tuulivoima-alalle monin eri tavoin. Yhdistys on mm. luonut yhteyksiä työvoimaa rekrytoivien tuulivoima-alan yritysten sekä niiden oppilaitoksien ja kuntien edustajista, joiden alueella tuulivoima-alan osaajista on huutava tarve.
- Olemme luoneet jäsenyritystemme kanssa oppilaitoskummiverkoston, jotta oppilaitosten ja yritysten välillä on yhteys, ja tieto erilaisista mahdollisuuksista ja tarpeista kulkee molempiin suuntiin. Alaan liittyviä opintoja järjestäville oppilaitoksille ja korkeakouluille on osoitettu yrityskummi, joka pitää yhteyttä oppilaitokseen sekä käy tarvittaessa kertomassa alan tarjoamista mahdollisuuksista opiskelijoille, kertoo Suomen Tuulivoimayhdistyksen PR-päällikkö Johanna Sula.
Erityisesti pulaa on tuulivoima-asentajista. Toimenkuvaan kuuluu tuulipuistojen huolto- ja kunnossapito, turbiinikomponenttien monipuoliset tarkastukset, korjaukset ja vaihtotoimenpiteet, sähkö- ja mekaaniset työt, vianetsintä sekä myös varastonhallintaa ja asiakaspalvelua. Työ tehdään aina pareittain ja ammattiprofiiliin kuuluu lisäksi oleellisesti korkeanpaikan työskentelyä, mutta myös tietokoneosaamista ja englannin kielitaitoa.
Tuulivoima-alalla työskennellään laaja-alaisesti eri aihealueiden parissa aina hankkeiden suunnittelusta tuulivoimakuljetuksiin, luontoselvitysten tekemiseen ja infrarakentamiseen. Alalle voikin tulla erittäin monilla eri koulutustaustoilla täsmäkoulutuksen vielä puuttuessa. Suomen Tuulivoimayhdistys on tuottanut video- ja esitemateriaaleja, joissa esitellään tuulivoima-alan ammatteja, uratarinoita ja opintopolkuja. Materiaalit ovat suunnattu erityisesti peruskoulun tai lukion päättäville, ammatillista suuntautumista vielä miettiville tai alan vaihtoa harkitseville.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa