Tuulivoiman rakentamisessa takana ennätyksellinen vuosi

17.1.2022

Suomeen rakennettiin viime vuonna ennätysmäärä uutta tuulivoimaa, vaikka osa rakenteilla olevista projekteista viivästyi ja valmistuu siten vasta tämän vuoden puolella. Rakentamistahti kiihtyy vuosikymmenen puoliväliä kohti mentäessä. Tuulivoima kattaa kymmenisen prosenttia Suomen sähkönkulutuksesta, mikä on jälleen noussut koronaa edeltävälle tasolle.

Suomeen rakennettiin viime vuonna 141 uutta tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu teho oli 671 MW. Tuulivoimakapasiteetti kasvoi edellisvuodesta 26 prosenttia. Suomen kumulatiivinen tuulivoimakapasiteetti on nyt 3257 MW.

Uudet voimalat valmistuivat pääasiassa loppuvuodesta 2021 ja alkavat tuottaa puhdasta energiaa täydellä kapasiteetillaan vasta tänä vuonna. Tuulivoimaloiden lukumäärä vuoden 2021 lopussa oli kokonaisuudessaan 962 kappaletta ja niistä 59 prosenttia oli kotimaisessa omistuksessa. 

Koko vuoden tuulivoimatuotanto oli 8,061 TWh eli 11,7 prosenttia maamme kaikesta sähköntuotannosta. Tuulivoimalla katettiin Suomen sähkönkulutuksesta 9,3 prosenttia, ja määrän odotetaan kasvavan 25 prosenttiin viimeistään vuonna 2025.

- Tuulivoimasta on tullut nopeasti merkittävä sähköntuotantomuoto. Sen osuus on kasvanut vajaasta prosentista noin kymmeneen prosenttiin alle vuosikymmenessä. Voimalat tuottavat enemmän sähköä ja ovat siksi tulleet kustannustehokkaammiksi, sillä rakentamiskustannukset ovat samaan aikaan laskeneet. Nopea rakentamistahti myös jatkuu, ja tuulivoima kattaakin vuosikymmenen puolivälissä jo neljänneksen Suomessa kulutetusta sähköstä, Suomen Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtaja Anni Mikkonen toteaa.

Voimaloita valmistui vuonna 2021 arvioitua vähemmän, sillä osa hankkeista viivästyi ja voimalat otetaan virallisesti käyttöön vasta vuoden 2022 puolella. Syynä viivästyksiin olivat muun muassa koronaan liittyvät haasteet, jotka vaikuttivat työvoiman ja toimitusten saatavuuteen. Silti vuosi 2021 oli ennätyksellinen uusien tuulivoimaloiden rakentamisessa. 

Lataa Tuulivoimatilastot 2021