Työpaikkansa säilyttäneillä insinööreillä palkat nousivat

9.12.2020

Insinöörien palkkakehitys oli tasaista eri alojen, alueiden ja tehtävien välillä kuluneen vuoden aikana. Silti koronaviruspandemia on jättänyt jälkensä myös tekniikan alalla työskenteleviin.

Pandemia näkyy Insinööriliiton tuoreen työmarkkinatutkimuksen aineistossa niin, että siinä on mukana edellisiä vuosia vähemmän juuri valmistuneita, keskimääräistä matalampaa palkkaa saavia insinöörejä. Palkkakehityksessä näkyvät palkkojen muutoksessa myös useimmilla aloilla alkuvuonna maksetut työehtosopimuksissa sovitut palkankorotukset.

Koronaviruspandemian vuoksi insinöörien työttömyys on kasvanut, ja lomautettujen määrä on ennätyssuuri. Lisäksi vastavalmistuneiden työllistyminen on vaikeutunut. 

Insinöörien mediaanipalkka nousi kolme prosenttia ja keskiarvopalkka 2,4 prosenttia tämän vuoden lokakuussa verrattuna viime vuoden lokakuun vastaaviin lukuihin. Tänä syksynä mediaanipalkka oli 4 170 euroa ja keskiarvopalkka 4 440 euroa. Teollisuudessa työskentelevien palkat olivat yhä palvelualojen palkkoja korkeammat; teollisuuden mediaanipalkka oli 4 355 euroa ja palvelualojen 4 003 euroa Asiantuntijatehtävissä mediaanipalkka oli 4 000 euroa, ja johto- ja keskijohtotehtävissä 5 050 euroa. 

Insinöörinaisten palkat laahaavat edelleen miesten palkkoja jäljessä. Naisten mediaanipalkka oli 3 700 euroa ja miesten 4 250 euroa. Osittain sitä selittää, että miehet työskentelevät naisia useammin ylimmän johdon ja keskijohdon tehtävissä, kun taas naiset ovat miehiä useammin asiantuntija- ja toimihenkilötehtävissä. Miesten palkat ovat naisten palkkoja korkeammat kaikilla asematasoilla.