Uusi elämä läppäreille
7.10.2022
Elektroniikkajäte on kasvava ongelma. Suomalaisyritys mahdollistaa uuden elämän työkäytöstä poistuville tietokoneille ja muille IT-laitteille. Näin vähenevät niin jäte kuin päästötkin.
Maailmassa syntyy joka vuosi 50 miljoonaa tonnia elektroniikkajätettä, siis noin 14,5 Eiffel-tornin painon verran joka ikinen päivä.
Suuri osa tästä on turhaa, sillä melkein kaikkien tuotteiden elinkaarta on mahdollista pidentää. Kun esimerkiksi kannettava tietokone on palvellut toimistokäytössä, se voi saada uuden elämän esimerkiksi oppilaitoksessa.
Tämän ajatuksen ympärille perustettiin 25 vuotta sitten kiertotalousyritys 3stepIT, jonka käsien kautta kulkee nykyään yli puoli miljoonaa laitetta vuosittain eli joka kolmas yritysten tai julkishallinnon käytössä oleva tietokone.
Asiakkaita on pk-yrityksistä pörssiyritysten kautta kuntiin ja valtionhallintoon.
3stepIT:n palvelussa on nimensä mukaisesti kolme askelta: ensin asiakkaita autetaan valitsemaan laitteet, sitten seurataan niiden käyttöä ja elinkaaren lopussa vaihdetaan ne uusiin.
Laitteet palaavat tällöin käsittelykeskukseen Vantaalle, missä ne huolletaan ja tyhjennetään tietoturvallisesti. Sen jälkeen niille etsitään uusi koti.
- 98 prosenttia löytää uuden elämän esimerkiksi oppilaitoksista tai yrityksistä, toimitusjohtaja Mika Enberg sanoo.
Loput kaksi prosenttia käytetään varaosina tai toimitetaan kumppaniyrityksille materiaalikierrätykseen.
Elinkaaren pidentäminen pienentää laitteiden hiilijalanjälkeä yli 36 prosenttia. Lisäksi Asset-järjestelmä ja rahoitus antavat asiakkaille ennustettavuutta laitteiden kustannuksiin ja elinkaareen.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa