Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäellä
13.10.2022
Valio luopuu maakaasun käytöstä Riihimäen tehtaiden energiantuotannossa yhteistyössä energiakumppani Advenin kanssa. Riihimäellä on jo aiemmin siirrytty biopolttoaineiden käyttöön ja maakaasua on käytetty lämmitykseen ainoastaan kylmimpään aikaan. Nyt maakaasukattilat korvataan sähkökattilalla. Uusiutuvalla energialla tuotetun sähkön avulla Valio etenee kohti hiilineutraaliustavoitettaan.
Elintarviketehtaiden on saatava sähköä jatkuvasti, jotta Suomen ruokahuolto toimii keskeytyksettä. Valion tehtaat ovat toiminnassa pääsääntöisesti jatkuvasti, sillä maitoa toimitetaan tehtaille joka päivä vuorokauden ympäri. Siksi häiriötön sähkönjakelu on tehtaiden toimintaedellytys.
- Maakaasu on ollut Riihimäen tehtailla käytössä pienellä kuormalla pidemmän aikaa ja tällaisessa käytössä maakaasun hyötysuhde on huono. Valion tavoitteena on nollata koko maidontuotantoketjun hiilijalanjälki vuoteen 2035 mennessä. Tämä tarkoittaa luopumista maakaasun kaltaisista fossiilisista polttoaineista, energiapäällikkö Peter Fabritius Valiolta kertoo.
Valiolla on Riihimäellä kaksi tuotantolaitosta, vuonna 2017 valmistunut välipalatehdas ja jo 1960-luvun lopulta lähtien toiminut Herajoen tehdas, joka aiemmin tunnetiin Riihimäen meijerinä. Herajoen tehtaalla valmistetaan muun muassa maitoja, piimää ja kermaa.
Riihimäen tehtailla sähköä tarvitaan laitteistojen käyttöön ja maidon jäähdytykseen. Lämpöä tarvitaan muun muassa tuoretuotteiden lämpökäsittelyissä sekä pesuissa ja kiinteistöjen lämmityksessä.
Adven on tuottanut energiaa palveluna Valion Riihimäen tehtaalla vuodesta 2003 lähtien. Biopolttoaineita hyödyntävä tehtaan tontilla sijaitseva laitos otettiin käyttöön vuonna 2009. Uuden sähkökattilan hyötysuhde on paljon korkeampi kuin vanhojen maakaasukattiloiden hyötysuhde. Sähkökattila tulee tulevaisuudessa käyttämään hiilineutraalia sähköä, mikä edelleen auttaa pienentämään hiilidioksidipäästöjä noin 1 700 tonnilla vuodessa.
Uutiset
Energiamessut on kattava läpileikkaus alan muutokseen
Millennium-teknologiapalkinnon voittajan yleisöluento torstaina 31.10.
Valtakunnallista energiansäästöviikkoa vietetään 7.–13.10.2024
Taksisääntelyn valmistelu etenee: Säädöshanke käyntiin
Ruotsi kopioimassa Suomen veromallin, miten turvaamme kilpailuetumme?
Kempower tukee raskaan liikenteen sähköistämistä Ranskassa