Valoo Täyskuitu teki lisää urakointisopimuksia 70 miljoonalla
2.2.2023
Valokuituyhtiö Valoo Täyskuitu rakentaa tulevina vuosina nettiyhteyden satoihin tuhansiin suomalaisiin koteihin. Kyseessä on pitkän linjan investointi Suomen tiedonsiirron varmuuteen, turvallisuuteen ja kestävyyteen. Aiemmin tällä viikolla yhtiö julkaisi tiedotteen TLT-Connection Oy:n kanssa tehdystä sopimuksesta. Nyt sopimukset on tehty myös Netel Oy:n ja Konepalvelu Kuivas Oy:n kanssa. Netelin kanssa tehdyn nelivuotisen sopimuksen arvo on noin 40 miljoonaa euroa, Kuivaksen kanssa tehty 30 miljoonan euron sopimus ulottuu viidelle vuodelle.
- Valokuituverkkojen rakentamisessa on nyt kova buumi. Olemme myyneet kymmeniä tuhansia liittymiä ja rakennamme jo ensi vuonna enemmän valokuitua kuin kukaan aiemmin Suomessa. Vuoden aikana verkkomme piiriin tulee 50 000 uutta kotitaloutta yli 20 kaupungissa. Pelkästään näiden investointien koko on lähempänä sataa miljoonaa euroa, Valoo Täyskuidun toimitusjohtaja Tommi Linna sanoo.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita