VEO lahjoittaa 15 000 euroa Vaasan yliopistolle

17.2.2022

VEO Oy lahjoittaa Vaasan yliopistolle 15 000 euroa. Lahjoitus kohdistetaan tekniikan ja innovaatiojohtamisen akateemiseen yksikköön.

- VEO näkee erittäin tärkeänä pitkäjänteisen yhteistyön Vaasan yliopiston kanssa. Olemme kehittämässä uusia innovatiivisia tuotteita ja ratkaisuja, jotka tulevat edesauttamaan hiilineutraaliustavoitteiden saavuttamisessa. Tässä kehitystyössä yhteistyö Vaasan yliopiston kanssa on meille ensiarvoisen tärkeää ja varmistaa myös tulevaisuuden huippuosaajia energiasektorille, sanoo VEO Oy:n toimitusjohtaja Timo Ala-Heikkilä.

Vaasan yliopiston rehtori Jari Kuusisto kiittää VEO Oy:tä lahjoituksesta.

- VEO lahjoittaa yliopistollemme jo kolmatta kertaa. Olemme hyvin otettuja siitä, että VEO haluaa tehdä yhteistyötä sekä tukea koulutustamme ja tutkimustamme pitkäjänteisesti.

- Haluamme, että meitä arvostetaan yhteistyökumppanina myös alueemme merkittävässä energia- ja ympäristötekniikan osaamiskeskittymässä. Kansainvälisesti korkeatasoisella koulutuksella ja tutkimuksella on erittäin tärkeä vaikutus yritysten kasvuun ja työvoiman saantiin myös Vaasan alueella, Kuusisto jatkaa.

Vaasan yliopiston varainhankintakampanjan tavoitteena on kerätä 5−7 miljoonaa euroa yksityistä rahoitusta valtion vastinrahaohjelmaan. Jokainen lahjoitettu euro enintään 11 miljoonaan euroon saakka voi tuottaa valtion vastinrahaa jopa 2,5 euroa. Tärkeänä varainhankintakampanjan tavoitteena on myös rakentaa pitkäaikaisia strategisia kumppanuuksia.