Vesivoimala väistyi Vuokalankoskella taimenen tieltä

29.1.2021

Toimiva vesivoimala ja voimalan säännöstelypadot väistyivät vuoden vaihteessa Savonrannan Vuokalankoskella uhanalaisten lajien tieltä.

Patojen purkaminen ja koskialueen kunnostaminen hyödyttävät muun muassa erittäin uhanalaista järvitaimenta.

Vuokalanreitti on Savonrannan kylän keskellä kulkeva puolen kilometrin pituinen vesireitti Vuoksen vesistöön kuuluvan Vuokalajärven ja Saimaan Pyyveden välissä. 

Vesivoimaa on hyödynnetty Vuokalanreitillä 1700-luvulta saakka. Sähköntuotanto alueella alkoi 1800-luvulla. Viime vuosina alueella toimivat enää 1930-luvulla rakennettu Vuokalan sähkölaitos ja museomylly.

Alueen ja rakennukset omistava Savonrannan kehittämissäätiö teki helmikuussa 2017 päätöksen lopettaa sähköntuotanto voimalaitoksessa ja muuttaa voimalaitoksen säännöstelypadot luonnonmukaisiksi pohjakynnyksiksi. Pohjakynnykset ovat kivistä tehtyjä pohjapatoja, jotka muistuttavat luonnonkoskea. Vuonna 2019 raukesivat vanhan vesivoimalan lupa ja velvoitteet.

Ympäristöjärjestö WWF on osaltaan rahoittanut muutosta ja antanut asiantuntija-apua.

- Nyt palataan vanhaan tilanteeseen, aikaan ennen kosken patoamista, jolloin vaelluskalat nousivat ylävirtaan. Vuokalanreitillä ja sen yläpuolisella Kaidan vesistöalueella on erinomainen vedenlaatu. On hyvä mahdollisuus, että Vuoksen järvitaimen alkaa lisääntyä ja liikkua koskien kautta, sanoo ympäristöjärjestö WWF:n virtavesiasiantuntija Manu Vihtonen.

- Päätöstä voimalan sähköntuotannon lopettamisesta ja lupien rauettamisesta ei ollut vaikea tehdä, sillä voimalaitos ei enää juuri tuonut tuloja kiinteistön omistajalle, kertoo Savonrannan kehittämissäätiön asiamies Anne Käyhkö.

Mahdollisimman suuri osa patorakenteista ja museomylly säilytetään osana kulttuurihistoriallista lähimaisemaa. Vanha mylly jatkaa museona. Patojen yläpuolisten Koski- ja Sahalammen keskivesikorkeudet pidetään nykyisessä vakiintuneessa tasossaan.

Hankkeessa ovat WWF:n lisäksi rahoittajina ELY, Raija ja Ossi Tuuliaisen säätiö, Rapala Rahasto, Kalastusalue ja Ilvessalon osakaskunta.

Viimeisen reilun vuoden aikana WWF on ollut poistamassa Vauhtia vaellukseen -hankkeessaan seitsemää vaellusestettä.

Hankkeessa poistetaan turhia patoja, jotka estävät uhanalaisten vaelluskalojen vapaan liikkumisen ja lisääntymisen. Käyttötarkoitusta vailla olevat padot ja patojen rauniot poistetaan kulttuurihistoriaa kunnioittaen.