VR FleetCare aloittaa sähköbussien kunnossapidon Tampereella

8.10.2021

Normaalisti raidekaluston kunnossapidon parissa työskentelevä VR FleetCare alkaa huoltaa sähköbusseja Tampereella. Raamisopimus on solmittu Pohjolan Liikenteen kanssa ja se on voimassa toistaiseksi kesäkuusta 2022 alkaen. Sopimus kattaa yhteensä 26 Yutong -täyssähköbussin kunnossapidon huolto-ohjelman mukaisesti.

Kunnossapitotyöt tehdään VR FleetCaren Tampereen tavaravaunukorjaamolla, jonka välittömään läheisyyteen Pohjolan Liikenne on rakentamassa bussivarikon, joka sisältää mm. bussien latauspisteet ja pesuhallin.

Uuden kumipyöräkaluston kunnossapidon haltuunotto vaatii satsauksia niin varikon tiloihin kuin asentajien perehdyttämiseen. Nykyiset vaunukorjaamon tilat soveltuvat hyvin sähköbussien kunnossapitoon. Niihin tarvitsee tehdä vain pieniä investointeja, jotta infrasta saadaan turvallinen ja tehokas tehdä työtä. Työntekijöillemme järjestetään myös kattavat koulutukset sähköbusseihin vuoden 2022 alkupuolella.

Pohjolan Liikenne on liikennöinyt sähköbusseilla jo vuodesta 2019. Nyt kyseessä oleva 2030-vuoteen asti tehty sopimus on ensimmäinen, jonka liikennöintiä Tampereen Nysse edellytti nolla – tai vähäpäästöisillä ajoneuvoilla. Tällä hetkellä Pohjolan Liikenteellä on 85 sähköbussia liikenteessä pääkaupunkiseudulla, ja määrä on jatkuvassa kasvussa.

Kuvassa Yutong -merkkinen sähköbussi, joka liikennöin Uudellamaalla Pohjolan Liikenteen operoimana. (Kuva VR Group)