VTT mukana kahdessa Euroopan puolustusrahaston hankkeessa
31.7.2023
Euroopan komissio on julkaissut Euroopan puolustusrahaston (EDF) vuoden 2022 tutkimus- ja kehityshankkeiden rahoituspäätökset. VTT on mukana kahdessa hankkeessa, jotka saivat EU:lta yhteensä 58 miljoonan euron rahoituksen. Ne auttavat kehittämään EU:n puolustuskykyä kriittisillä alueilla yhteiseurooppalaisessa ilmatilannekuvassa ja satelliitteihin perustuvassa sotilastiedustelussa. Hankkeita vetää Airbus Defence and Space.
- Euroopan komission myöntämä rahoitus yhdistää Eurooppaa tärkeänä aikana. Meille on ensisijaisen tärkeää osallistua Euroopan ja samalla kansallisen turvallisuuden ja vakauden edistämiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa digitaalisten teknologioiden erityisosaamisen tuomista hankkeisiin, erityisesti avaruusteknologioiden ja reaaliaikaiseen tilannekuvaan tarvittavien teknologioiden alalla, toteaa VTT:n johtaja Sauli Eloranta.
Hankkeet, joissa VTT on mukana keskittyvät EU:n puolustuskykyjen kehittämiseen kriittisillä alueilla ilmavalvonnassa ja -sotilastiedustelussa. SPIDER-hankkeessa kehitetään edelleen satelliittikonstellaatioita, joita hyödynnetään tiedustelussa ja valvonnassa. SESIOP-hankkeessa parannetaan eurooppalaisten siviili- ja sotilasilmailun komento- ja ohjausjärjestelmien yhteentoimivuutta sekä niiden välistä turvallista tiedonsiirtoa.
Euroopan puolustusrahasto on uusi, EU:n budjetista rahoitettava ohjelma, joka käynnistyi vuonna 2021. Rahaston budjetti vuosille 2021–2027 on yhteensä noin kahdeksan miljardia euroa. Tavoitteena on lisätä Euroopan puolustusteollisuuden ja tutkimusyhteisön kilpailukykyä, tehokkuutta ja innovaatiokapasiteettia.
Nyt julkaistulla rahoituskierroksella Euroopan puolustusrahasto tukee yhteensä 41:ä puolustusalan tutkimus- ja kehityshanketta EU:ssa. Hankkeisiin myönnettiin yhteensä 832 miljoonaa euroa EU-rahoitusta.
Uutiset
Sähkö ei ollut ennen halvempaa – sähkösopimusten hinnat lähes samalla tasolla kuin 20 vuotta sitten
Oikein valitut teknologiaratkaisut kantaverkon ulkopuolisille datakeskuksille voivat tuoda 200 miljardin euron säästöt maailmanlaajuisesti
Enersense ja Viron kantaverkkoyhtiö Elering sopivat uuden 110 kV:n voimajohtopylvään suunnittelusta Virossa
Suomen yrityksissä koetaan Ruotsia vahvempaa valmiutta digitaalisiin häiriöihin, tekoälyuhkiin varautumisessa isoja puutteita