WWF:n Norppalive on täällä taas – ensimmäistä kertaa mukana myös äänet

10.5.2021

WWF avasi toukokuun ensimmäisellä viikolla suositun Norppaliven. Suorassa lähetyksessä voidaan seurata saimaannorppien elämää, kun ne nousevat toukokuussa Saimaan rantakiville vaihtamaan karvansa.

Suora lähetys Saimaalta norppien suosimalta rantakiveltä on sulattanut katsojien sydämiä jo viitenä edellisenä keväänä. Lähes 10 miljoonaa katselukertaa kerännyt Norppalive avaa ainutlaatuisen ikkunan keskelle Saimaata, rantakivelle, jossa norpat perinteisesti kuivattelevat turkkiaan ja raaputtelevat talvikarvaansa pois toukokuun aikana.

Tänä vuonna WWF on halunnut tuoda luontoa entistäkin lähemmäs katsojaa, ja Norppalive-lähetykseen otettiin ensimmäistä kertaa mukaan ääni. Kamera on tänäkin vuonna suunnattu aiemmilta vuosilta tutulle rantakivelle.

- Norpat eivät juuri pidä meteliä itsestään, joten mikrofoni tallentaa lähinnä luonnon ääniä, kuten veden liplatusta ja tuulen huminaa. Alueella liikkuu myös veneilijöitä, ja lähetyksessä saattaakin kuulua myös moottorin ääniä. Tämä tuo esiin sen, että ihminen ja norppa jakavat samat vedet, muistuttaa Luontolive-kameroiden asennuksista vastaava kehityspäällikkö Justus Hyvärinen.

Jo ennen lähetyksen aukeamista yleisölle kamera on tallentanut kivellä pötköttelevän norpan. Itä-Suomen yliopiston norppatutkija tunnisti kyseisen yksilön Suomen tunnetuimmaksi saimaannorpaksi Pullervoksi.  Parhaat olosuhteet norppahavaintoihin vallitsevat aurinkoisella poutasäällä. Karvanvaihtoaika kestää yleensä toukokuun ajan.

Kuva: Mervi Kunnasranta