Yli puolet kasvihuoneista lämpiää uusiutuvalla energialla

17.3.2022

Luonnonvarakeskuksen tuoreen selvityksen mukaan uusiutuvan energian osuus kasvihuoneiden lämmityksessä oli 56 prosenttia vuonna 2021. Kasvihuoneiden lämmitys perustuu suurelta osin uusiutuviin puu- ja peltopohjaisiin energianlähteisiin. Yleisin lämmityspolttoaine kasvihuoneissa on metsähake. Öljyn käyttö on laskenut viimeisen 15 vuoden aikana roimasti. Öljyn osuus on enää kahdeksan prosenttia kokonaisenergiankulutuksesta. Myös turpeen käyttö lämmityksessä on vähentynyt.

- Kasvihuoneyrittäjät ovat siirtyneet uusiutuviin energialähteisiin. Puutarhoilla on investoitu puu- ja peltoenergian käyttöön sekä uuteen teknologiaan, kertoo toiminnanjohtaja Niina KangasKauppapuutarhaliitosta.

Sähkön merkitys energianlähteenä on noussut ympärivuotisen vihannestuotannon myötä. Ympärivuotisessa kasvihuonetuotannossa kasvuston valotus vaatii energiaa.

Sähkön osuus kokonaisenergiasta on noin kolmannes kasvihuonealan energiankäytöstä. Kasvihuoneyritykset käyttivät sähköä 619 gigawattituntia vuonna 2021. Tässä kasvua edelliseen tilastointivuoteen 2017 verrattuna 20 GWh, eli kolme prosenttia.

- Vaikka sähkön käyttö on hieman noussut, on myös sato neliötä kohden kasvanut huimasti. Vuodesta 2017 kasvihuonevihannesten kokonaissato on kasvanut 10 miljoonaa kiloa, eli noin 10 prosenttia. Sadon kasvaminen laskee energiankäyttöä viljeltyä vihanneskiloa kohden, Kangas sanoo.