Digitaalisen moottoriurheilun suomenmestaruussarja alkoi

20.4.2021

Finnish Sim Racing Association ry:n järjestämä, AKK Motosport ry:n ja Suomen Elektronisen Urheilun Liiton virallinen digitaalisen moottoriurheilun suomenmestaruussarja alkoi sunnuntaina 18.4.

SM-sarjassa ajetaan ensin viiden osakilpailun mittainen karsintasarja. Karsinnoista 19 parasta kuljettajaa pääsee taistelemaan yhdessä vuoden 2020 suomenmestari Tuomas Tähtelän kanssa Digital Racing eSM -kuninkuudesta. Jyväskylän MM-rallin yhteydessä kisattavassa finaalissa on 5 000 euron palkintopotti ja merkittäviä tuotepalkintoja.

- Digital Racing eSM on rakennettu lajin kansallisen huipun välienselvittelyn lisäksi tarjoamaan erinomainen alusta digitaalisen moottoriurheilun aloittamiseen ja harrastamiseen. Sarjaan pystyy osallistumaan kuka tahansa. Se toimii hyvänä valvottuna ympäristönä ajaa kilpaa sekä loistavana opettelualustana kilpauran luomiseen, toteaa FiSRA:n puheenjohtaja Olli Pahkala

Tähän mennessä nuorimmat kilparadalla nähdyt kuljettajat ovat olleet 12-vuotiaita. He taistelevat voitosta kokeneemman kaartin kanssa. Laji on vielä toistaiseksi miesvoittoinen, mutta yhä enemmän radalla näkyy naiskuljettajia.

Digital Racing eSM 2021 ajetaan iRacing-simulaattorilla tietokoneella. Vuoden 2021 SM-sarjan autoksi on valittu Indy Pro 2000 PM-18, joka vastaa perinteisen moottoriurheilun puolelta F4-autoa. Auto on yksi suosituimmista ponnahduslaudoista F1-uralle tähtäävien nuorten kuljettajien keskuudessa. Karsintasarjan radoiksi ovat valikoituneet laserskannatut Hockenheim, Zolder, Donington Park, Indianapolis ja Long Beach Street Circuit.

SM-sarjaa pääsee seuraamaan Yle Areenassa kilpailupäivinä klo 19:00 alkaen. 

Digital Racing eSM -karsintasarjan kilpailukalenteri:

  • 18.4. Hockenheimring Baden-Württemberg
  • 2.5. Circuit Zolder
  • 16.5. Donington Park
  • 30.5. Indianapolis Motor Speedway
  • 6.6. Long Beach Street Circuit

SM-sarjan suorat lähetykset nähdään Yle Areenassa osoitteessa www.yle.fi/eurheilu.