Foodora otti käyttöön tekoälyn

Foodora otti käyttöön tekoälyn

23.10.2023

Suomen Foodora ottaa ensimmäisenä maana käyttöön tekoälyllä luodut annoskuvat. Foodoran omistavan Delivery Heron Aasian markkinalla tehdyn tutkimuksen mukaan kuvat lisäävät ravintoloiden myyntiä jopa 10 prosenttia. Myös Suomessa on päästy vastaaviin tuloksiin. Foodoran sovelluksessa tekoälykuvat merkitään erikseen vesileimalla.

Digitaalisessa ajassa kuvien merkitys on vain kasvanut, kun ostopäätös tehdään useimmiten mobiililaitteella. Foodoran alustalla on tarjolla tuhansien ravintoloiden annoksia ja siksi kuvien merkitys on suuri.

- Tavoitteemme on kehittää ravintoloiden liiketoimintaa paremmaksi ja kasvattaa niiden myyntiä. Esimerkiksi Delivery Heron Aasian markkinalla ravintoloiden myynti on kasvanut tutkitusti kuvien ansiosta peräti 10 prosenttia. Suomessa olemme saaneet vastaavia tuloksia. Kuvien lisääminen on vauhdittanut myyntiä 8 prosenttia, kertoo Foodoran Head of Commercial Einar Toivonen

Tekoälykuvia on lisätty Foodoran sovellukseen lokakuun aikana jo noin 3 500 kappaletta eri ravintoloille. Hyvin nopeasti kuvien lisäämisen jälkeen jo 10 prosenttia kuvallisista tuotteista on myynyt eteenpäin. Joidenkin tuotteiden kohdalla myynti on edistynyt jo muutamassa päivässä.

Kuvien kerääminen ravintoloilta on iso prosessi, joka on tuottanut päänvaivaa monelle ravintolan omistajalle. Jotta annoksesta saadaan laadukas, tuoreutta korostava kuva, monen asian tulee onnistua kohdilleen samanaikaisesti. Tekoälypohjaisilla kuvilla helpotetaan tällä tavalla ravintolaomistajien huolta laadukkaiden kuvien mahdollistamisesta. 

Foodoran sovellukseen on tullut tekoälyllä luotuja kuvia. Kuvan erottaa vesileimasta. (Kuva: Foodora)